Kesälaitumet alkavat olla taakse jäänyttä elämää, ja myös koululaisten on aika istua takaisin koulun penkeille. Arkeen paluu voi aiheuttaa lapselle stressiä, etenkin jos kyseessä on ekaluokkalainen.
Kesän loppuessa myös lapsen elämässä koittaa arki. Siirtyi lapsi sitten luokalta toiselle, tai vasta ensimmäiselle luokalle, on huoli vanhemmilla sama: pärjääkö lapseni koulussa? Kouluun paluun helpotukseksi Mannerheimin lastensuojeluliitto on koonnut opasvihkosen koululaisille ja heidän vanhemmilleen.
Kiinnitä huomiota näihin asioihin
Esikoulun ja koulun alkaminen ovat lapsen elämässä tärkeitä asioita. Vanhempien tehtävä on olla kiinnostuneita koulutaivaltaan aloittavan elämästä, niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin. Vaikka vanhempien omat työ- ja siviilielämän huolet painaisivatkin, on varottava sitä, ettei lapsi unohdu jalkoihin. Mannerheimin lastensuojeluliitto kehottaa antamaan pienen hetken lapselle joka päivä. Se voi olla nukkumaan mennessä, ulkoillessa tai läksyjen yhteydessä.
Huolehdi myös lapsesi elämäntavoista. Vaikka lapsi saattaa viettää useita tunteja yksin kotona koulun jälkeen, älä paikkaa syyllisyyttäsi roskaruoilla ja tietokoneen tai television rajattomalla käyttöoikeudella. Television katselu voi aiheuttaa pienille ja aroille lapsille pelkotiloja. Huolehdi myös siitä, että hän saa kotona säännöllisiä ja ravitsevia aterioita, ja että hän hoitaa läksynsä päivittäin. Illalla on tärkeä huolehtia siitä, että lapsi menee levollisin mielin nukkumaan.
Lapselle on tärkeää järjestää myös oma tila. Siellä hän voi säilyttää omia tavaroitaan piilossa pienemmiltä lapsilta, sekä puuhailla kavereidensa kanssa. Ohjaa lasta myös harrastamaan, mutta älä ohjelmoi liikaa. Anna lapsen tehdä päätöksiä harrastustensa suhteen, tai kehota häntä harrastamaan tiettyjä lajeja.
