Kerrostalojen ullakko- ja kellaritiloihin kertyy helposti kaikenlaista roinaa muuttojen ja remonttien yhteydessä. Ja ainahan on ihmisiä, joilla on taipumus säilyttää omia tavaroitaan yhtiön tiloissa, kun oma asunto tai varasto on liian pieni.
- Jos tällaisella täyteen ahdetulla ullakolla syttyy tulipalo, koko kiinteistö on vaarassa. Lisäksi se on riski pelastushenkilöstölle, riskiensuojelupäällikkö Virpi Teittinen Helsingin pelastuslaitokselta muistuttaa.
Sääntö on yksiselitteinen ja selkeä. Kulkuväylien on oltava puhtaat ja vapaat. Niillä ei saa säilyttää minkäänlaista tavaraa. Tämä koskee kaikkia ulos johtavia kulkuväyliä - myös rappukäytäviä, joissa esimerkiksi lastenvaunujen pitäminen on kielletty.
Joskus tulee tilanteita, joissa taloyhtiön on ryhdyttävä toimiin kaatopaikaksi muuttuneiden yhteistilojen siivoamiseksi. Sitä saattavat vaatia edellä mainittujen turvallisuussääntöjen noudattaminen, tai vuokrataloyhtiö muutetaan omistusasunnoiksi. Asukasta ja kulkijaa on vuosien mittaan riittänyt eikä kenelläkään ole enää kunnon käsitystä siitä, kenelle mikäkin ullakkokomero on aikoinaan kuulunut ja kenen tavaraa sieltä löytyy.
Pois tämä roju on kuitenkin saatava. Kuinka menetellään, Suomen Kiinteistöliiton johtava lakimies Helena Kinnunen?
- Ensinnäkin täytyy tietysti ilmoittaa niin osakkeenomistajille kuin asukkaillekin riittävän ajoissa, että tällaista tyhjennysoperaatiota ollaan nyt käynnistämässä. Kohtuullinen ilmoitusaika voisi olla vähintään kahdesta neljään viikkoa. Ilmoitukset laitetaan yhtiön ilmoitustaululle ja asukkaiden postiluukkuihin, ja postitse niille osakkeenomistajille, jotka asuvat taloyhtiön ulkopuolella.
Mutta jokuhan voi väittää, että ei kerta kaikkiaan ole saanut tätä ilmoitusta?
- Sillä ei varmaankaan ole sinällään merkitystä, koska sitten yhtiön edustajat joutuvat osoittamaan, että pois kuljetetuilla tai mahdollisesti myydyillä tavaroilla ei ollut sellaista arvoa, että niitä jouduttaisiin korvaamaan.
