Pelicans koki järkyttävän pistemenetyksen Mikkelissä – Jukurien nousun avaimena "pitkä keskustelu vanhan ajan hengessä"

Suoraa paikkaa jääkiekkoliigan puolivälieriin jahtaava Pelicans kärsi järkyttävän pistemenetyksen Kalevankankaan lauantai-illassa. Runsaan yhdeksän minuutin jälkeen ottelua kolmella maalilla johtaneet lahtelaiset kärsivät kaksi tuntia ja kolme varttia kestäneessä ottelussa tappion voittomaalikisan jälkeen.

Enää viimeistä edellistä sijaa välttelevä Jukurit sai kaksi pistettä lukemin 4–3, kun joukkueen kaikki kolme laukojaa onnistuivat voittomaalikisassa. Sinetin iski Pelicansin Jesse Ylösen epäonnistumisen jälkeen Markku Flinck.

– Toisella erätauolla pidimme pukukopissa pitkän keskustelun vanhan ajan hengessä. Saimme tunnetason nostettua, ja jätkät jaksoivat luistella, henkäisi Jukurien valmentaja Pekka Kangasalusta.

Pelicansin vain pisteen arvoiseksi jääneen karkumatkan pohjustivat viiden tehopisteen viikonloppua viettänyt avausmaalin tekijä Severi Lahtinen (1+0) ja Juhamatti Aaltonen (1+1).

– Lopputuloksesta huolimatta tämä oli yksi viime aikojen parhaista peleistämme Mikkelissä. Harmittaa, että hukkasin itse puolustettavani Jukurien kolmannessa maalissa, kommentoi helmikuussa 2+6 tehopistettä koonnut orimattilalainen Lahtinen, 20.

 

Lue myös:

    Uusimmat