Pekka Pouta: ”Katsotaan sitten joulukuussa tuleeko talvi takaisin”

Suomen yli kulkee tällä viikolla päivittäin uusi sadealue, ja lämmön myötä lumi alkaa olla etelässä muisto vain.

Vetenä tulleet sateet ja lämmin sää ovat paikoin jo sulattaneet lumen ja jään autoteiden pinnalta eteläisessä Suomessa. Nyt huono ajokeli siirtyy pohjoisemmaksi, sillä siellä sateet ovat vielä olleet lunta.

– Pahinta lienee, jos pakkaantuneen lumen päälle tulee vettä, arvioi MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta tulevia ajokelejä.

Etelämmässä säätilanne tuo vaikeat paikat taas jalankulkijoille, sillä hiekote painuu ilman lämmetessä syvälle lumeen ja jäähän, jossa se ei jalankulkijan kävelyä suojaa.


Kylmenemistä ei näköpiirissä

Lämpötila lähipäivinä on plussan puolella etelä- ja keskiosassa maata. Pohjois-Lapissa nautitaan pikkupakkasista ja nollaraja kulkee Kainuun korkeudella, mutta ensi lauantaina lauhkeimmillaan voi Pohjois-Lapissakin lämpötila olla plussan puolella.

Suomea päivittäin pyyhkivät sadealueet ovat Poudan mukaan päivä päivältä vetisempiä, eikä kylmenemistä ole näkyvissä ainakaan yli viikkoon.

– Katsotaan sitten joulukuussa, tuleeko talvi takaisin, Pouta toteaa.

Kunnollista lumista talvimaisemaa jää hänen arvionsa mukaan ihailtavaksi vain Itä- ja Pohjois-Lappiin. Jonkinlainen lumipeite on Perämereltä Pohjois-Karjalaan kulkevan vyöhykkeen pohjoispuolella.

Lue myös:

    Uusimmat