Pekka Pouta jakaa vinkkinsä koirien kanssa reissaamiseen: "Yllättäen aika monessa paikassa..."
Sini ja Suvi ovat päässeet viime aikoina päässeet lomailemaan.
Huomenta Suomi kävi kysymässä, mitä kuuluu meteorologi Pekka Poudan tv-töistä eläköityneille koirille, Sinille ja Suville.
Ilmeni, että koko Suomen rakastamat karvaturrit ovat viime aikona päässeet matkailun makuun. Pouta kävi lemmikkiensä kanssa Ruotsissa ja Tanskassa.
Koirien kanssa reissaaminen on antoisaa, mutta siinä on hyvä huomioida muutama seikka.
– Ruotsi ja Tanska toimivat aika hyvin, laivalla pääsee yli. Ja Ruotsin junat ovat erittäin miellyttäviä. Pitää vaan varata ajoissa se lemmikkipaikka sieltä.
Kannattaa myös varmistua siitä, että matkakohteissa on hyvät ilmat, sillä lemmikkien kanssa ei pääse museoihin sisälle. Myös ravintolat saattavat suhtautua nihkeästi eläimiin.
– Yllättäen aika monessa paikassa on niin, että koirien kanssa ei pääse sisälle syömään.
Pouta painottaa, että ennen ulkomaanmatkaa kannattaa varmistaa, että lemmikkien rokotukset ovat kunnossa.
– Lähtiessä rabiesrokotus ja tullessa ekinokokkirokotus. Rabiesrokotus pitää olla todellakin hyvin kunnossa, muuten et pääse takaisin koiran kanssa.
Katso yllä olevalta Poudan vinkit karvakamujen kanssa reissaamiseen!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää