Pekka Pouta ennustaa mahtavaa käännettä! Kylmässä kärvistelty kevät on pian vaihtumassa kesän lämpöön: "Onhan se mielettömän hienoa"
Kolea kevät on viimein muuttumassa kesäiseksi sääksi, ennustaa MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta pitkän ajan datan perusteella. Kesäkuun alku näyttää sääkartoilla suorastaan lupaavalta.
Pekka Poudan mukaan hyppy keskimääräistä koleammista säistä ajankohdalle tyypillisempiin on suorastaan hillitön.
– Keskimäärin kesäkuun alussa etelä- ja keskiosissa maata on noin 20 astetta ja Lapissa lähelle viittätoista. Onhan se ihan mielettömän hienoa, kun viime viikot olemme olleet kymmenessä asteessa ja Lapissa on ollut täysi talvi.
Sademäärien osalta Pekka Pouta uskoo säiden menevän tavanomaiseen tapaan. Juhannukselle saakka ulottuvasta ennusteesta Pekka Pouta ei uskalla sanoa vielä lähes mitään.
– Grafiikan mukaan juhannuksena ollaan keskiarvojen lähettyvillä ja itse tulkitsisin sen niin, että mikä hyvänsä on mahdollista.
– Hyvä varoitus keskiarvoista kesällä on, että kaikki tietävät juhannuksen. Joko on todella hieno sää tai sataa räntää. Keskiarvo on hyvin epätyypillinen tilanne, Pouta toteaa.
Katso koko pitkän ajan ennuste jutun videolta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää