Puolustusalan yhtiö Patria on julkaissut uuden tela-ajoneuvon, jolle on asetettu isoja odotuksia.
Trackx-niminen tela-ajoneuvo on lanseerattu puolustusalan messuilla Lontoossa. Patria on ollut tähän asti tunnettu erityisesti pyöräajoneuvoistaan.
Patrian mukaan uusi ajoneuvo on erityisesti miehistönkuljetusajoneuvo, ja se on suunniteltu toimimaan vaativammissakin maastoissa vaivattomasti.
Patrian liiketoiminta-alueen johtaja Jussi Järvinen kehuu, että ajoneuvolla tehtiin keväällä maantiellä uusi tela-ajoneuvojen nopeusmaailmanennätys, 88 kilometriä tunnissa.
Järvisen mukaan uuden tela-ajoneuvon kehittelyssä on hyödynnetty Ukrainan sodasta saatuja oppeja.
– Suojaukseen liittyvät asiat ovat aina olleet tärkeitä panssaroiduissa ajoneuvoissa, mutta nyt korostuvat droonit ja niihin liittyvät räjähteet, sanoo Järvinen MTV Uutisille.
Patria on kehittänyt uuden tela-ajoneuvon yhteistyössä teollisten kumppaneiden ja useiden Euroopan maiden kanssa.
Patrian mukaan maajoukkojen liikkuvuuden ja tehokkuuden parantaminen on keskeisessä asemassa EU-maiden pitkän aikavälin puolustusratkaisujen kehittämisessä.
Patria odottaa isoja tilauksia
Yhtiö odottaa kovaa kysyntää Euroopassa ja muuallakin maailmassa, sillä vastaavaa kilpailijatuotetta ei yhtiön mukaan ole.

