Partiossa johtoasemassa olleita miehiä epäillään seksuaalirikoksista – näin partiolaiset kommentoivat

Suomen Partiolaiset ottavat kantaa tänään uutisoituun tapaukseen, jossa kahta miestä epäillään lapsiin ja nuoriin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Helsingin poliisi tutkii epäilyä, jonka mukaan partiossa johtoasemassa olleet 20- ja 40-vuotiaat miehet olisivat syyllistyneet seksuaalirikoksiin.

Yhdistyksen tiedotteessa todetaan, että partiossa ei hyväksytä minkäänlaista seksuaalista häirintää.

Yhdistyksen mukaan, jos jäsentä on syytä epäillä, ettei hänen toimintansa ole partion arvojen ja linjausten mukaista, asia selvitetään – tarvittaessa viranomaisten kanssa.

– Olemme todella järkyttyneitä partiolippukunnassa esiin tulleesta tapauksesta. Koska epäily on herännyt, on erittäin tärkeää, että asia tutkitaan tarkkaan ja tuemme poliisia tutkinnassa. Partiossa on nollatoleranssi kaikkeen häirintään ja turvallisen harrastusympäristön varmistaminen on meille ehdottoman tärkeää, toiminnanjohtaja Kaisa Leikola Suomen Partiolaisista kertoo.

Yhdistyksen mukaan partiolla on käytössä useita keinoja, joilla toiminnan turvallisuus pyritään varmistamaan. Ryhmissä pyritään esimerkiksi siihen, että ryhmällä on aina kaksi johtajaa. Toimintaan tulevien aikuisten rikosrekisteri on myös mahdollista tarkistaa.

Lue myös:

    Uusimmat