Äkkiseltään on vaikea uskoa, että Nikaian painonnostohallissa uhmataan vammaisurheilun rajoja. Katsojia hallissa on runsaat sata, toimittajia kourallinen ja käynnissä Ateenan paralympialaisten voimanostokilpailu. Kisassa ei näytä tapahtuvan paljon. Kilpailijat rullaavat pyörätuolilla lavalle, nostavat ja poistuvat lavan toisesta reunasta. Mutta sitten katsojan katse pysähtyy levytangon molemmissa päissä killuvien painolevyjen määrään. Täällä liikuntavammaiset tekevät kovempia tuloksia kuin vammattomat.
Paralympialaisissa on nähty lukuisia huijausyrityksiä, joissa kilpailijat ovat yrittäneet esittää todellista vakavammin vammaista saadakseen etua. Kuuluisin huijaus nähtiin Barcelonan paralympiakisojen koripalloturnauksessa 1992, jolloin joukko vammattomia espanjalaisia alasarjapelaajia esiintyi kehitysvammaisina ja voitti turnauksen. Mutta Nikaian halliin huijareiden ei kannata yrittää.
Paralympialaisten voimanostossa kilpaillaan ainoastaan penkipunnerruksessa. Miesten 52 kilon sarjassa voittoon nosti Egyptin Osama el-Serngawy, joka punnersi 177,5 kiloa. Se on vain 2,5 kiloa alle vammattomien voimanoston IPF-liiton ME-tuloksen (180 kg). Liikuntavammaisten sarjan 52 kiloa ME on vielä kovempi. Sitä pitää hallussaan Etelä-Korean Jung Keum-Jong 190 kilolla, mikä on kymmenen kiloa enemmän kuin vammattomien ennätys.
190 kiloa alle 52 kilon sarjassa tarkoittaa sitä, että nostaja on punnertanut lähes neljä kertaa oman painonsa verran rautaa suorille käsille. Asialle on selityksiä - alaraajoistaan vammautuneiden kevyemmät jalat ja lyhyen liikeradan mahdollistavat lyhyet käsivarret - mutta penkkipunnerrus kertoo hyvin havainnollisesti, että vammaisurheilun huipputasolla kilpailu on erittäin kovaa.
Uskomattomia ennätyksiä
Yleisurheilussa liikuntavammaisten suoritusten vertaaminen keskenään tai vammattomien ennätyksiin on erittäin hankalaa. Silti osa maailmanennätyksistä tuntuu lähes uskomattomilta. Miesten F42-luokan korkeushypyn maailmanennätys on 196 senttiä. Se ei kuulosta paljolta, ellei tiedä, mitä F42 tarkoittaa: reisiproteesin käyttäjää, joka tekee kilpailuhyppynsä pomppien vauhtia yhdellä jalalla.
Kun sen tietää, 196 senttiä yhdellä jalalla kuulostaa lähes käsittämättömältä. Ei ihme, ettei Kanadan Arnold Boldtin kesäkuussa 1980 hyppäämää ME:tä ole vuosikausiin uhattu vakavasti. Yhtä sääriproteesia käyttävien F44-luokassa maailmanennätys on pitkälti yli kaksi metriä, Yhdysvaltain Jeff Skiban kaksi vuotta sitten ylittämä 209 senttiä.
Suomen paralympiajoukkueen yleisurheiluvalmentaja Marko Hyytiäinen korostaa ennätysvertailun vaikeutta, mutta haluaa nostaa esiin kahden proteesin käyttäjät. Yhdysvaltain Joe Gaetani on juossut kahdella sääriproteesilla miesten T43-luokassa sata metriä ME-aikaan 12,22.
Helpointa vertailu paralympiaurheilijoiden ja vammattomien välillä on näkövammaisten luokissa. Sieltä löytyy myös kaikkien aikojen ensimmäinen paralympialaisissa uransa aloittanut urheilija, joka on kilpaillut myös olympiakisoissa. Yhdysvaltain Marla Runyan voitti näkövammaisten T13-luokassa viisi paralympiakultaa vuosien 1992 ja 1996 kisoissa. Sydneyssä vuonna 2000 ja tänä vuonna Ateenassa hän edusti Yhdysvaltoja vammattomien olympiakisoissa. Runyanin paras saavutus vammattomien kisoissa on Sydneyn olympiakisojen kahdeksas sija 1500 metrillä.
(MTV3-STT)