Pappi Kari Kanala antaa tärkeän parisuhdevinkin: "Syntyy keskinäinen kemia"

Kari Kanala yllättää Putouksen sketsisissä – mukana myös laulaja ILTA 3:18
Kari Kanala nähtiin vierailemassa Putouksessa 11.2.

Televisiosta tuttu pappi Kari Kanala toivoo, että niin vaikeisiin maailmantilanteisiin kuin parisuhteeseenkin tuotaisiin huumoria. Perheenisä elää tällä hetkellä uutta elämänvaihetta, kun oma poika valmistautuu ensimmäisen luokan aloittamiseen.

Viime vuosi oli Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tutulle pappi Kari Kanalalle kolmas, todella hankala vuosi. Kahden koronavuoden jälkeen tuli Venäjän hyökkäys Ukrainaan taustalla vallitsevien ilmastonmuutoskysymysten ja muiden vastaavien rinnalle.

– Mutta, jos koronan aikana ei pystytty tulemaan yhteen, niin nyt pystyttiin tulemaan koolle ja osoittamaan huolta ja mieltä rauhan puolesta. Samalla kuitenkin tuntuu, että polarisoituuko yhteiskuntamme ja mitä sille voisi tehdä. Moni asia on vaalien myötäkin tulossa mustavalkoisemmaksi, niin siihen toivoisin erityisesti huumoria ja lämpöä. Mustan ja valkoisen välillä on harmaan sävyjä. Kaipaisin arjen harmaata vuodelta 2019. Ei silloin tiennyt, kuinka helppoa elämä on, Kanala kertoi MTV Uutisille Putous-ohjelman kulisseissa 11. helmikuuta.

Kanalan mielestä huumori auttaa katsomaan armollisesti itseään ja omaa tekemistään, mutta toisaalta myös omaa keskeneräisyyttään.

– Jos mietin parisuhdetta, niin huumori on todella hyvä liima. Syntyy keskinäinen kemia, jolla on tekemistä huumorin kanssa. On tärkeää, mille asioille hymyillään ja nauretaan. Silloin, kun käännetään sopivasti katsetta ironisesti itseen, niin se auttaa myös parisuhdetta.

”Tärkein jumalanpalvelus pidetään kotona”

Kanalan seitsemän vuotta täyttävä poika meni viime syksynä esikouluun, mikä tarkoitti uudenlaista vaihetta.

– Siinä täytyy tehdä valintoja perhe edellä. Olen aina sanonut työntekijöilleni, että tärkein jumalanpalvelus pidetään kotona. 

Ensi syksynä Kanalan poika menee kouluun.

– Toivon, että pojan koulu lähtisi hyvin liikkeelle ja odotan kovasti ensimmäistä Helsinki Cupia, jossa hän HJK:n riveissä pystyy pelaamaan, Kanala kertoi innostuneena.

Poika on tulevasta koulun aloittamisesta hyvillä mielin ja valmistautuu innolla koulutielle.

– Itsekin lähtee reagoimaan ja huomaa, että aika on mennyt. Kriittisesti voi katsoa myös omaa tekemistään ja miettiä, onko ollut riittävästi kotona ja tavoitettavissa. On tärkeää katsoa, että tyhjentää ensi syksyä siltä osin, Kanala kertoi.

Putous MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.

Lue myös:

    Uusimmat