Pankki antoi asiakkaalle väärennettyä rahaa

Helsinkiläinen mies sai 50 euron väärennetyn setelin Nordean Itäkeskuksen konttorista viime viikolla. Asia kävi ilmi, kun mies yritti maksaa setelillä ostoksensa kaupan kassalla. Seteliä ei kuitenkaan otettu vastaan, koska se ei mennyt tunnistuslaitteesta läpi. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä maanantain Iltalehti.

- Seteli oli täysin aidon näköinen. Siinä ei näkynyt ulospäin mitään poikkeavaa, mies kertoo.

Mies marssi väärennetyn rahan kanssa pankin konttoriin ja asiaa ryhdyttiin selvittämään. Parin päivän kuluttua pankki myönsi virheensä.

Iltalehden haastattelema Nordean viestintäjohtaja Lauri Peltola vahvistaa, että kahdesta eri Nordean konttorista on alkukesän aikana annettu asiakkaalle väärennettyä rahaa. Toisessa tapauksessa asiakas sai väärennetyn 200 euron setelin.

Peltolan mukaan asiakkaille annettavat setelit pitää kierrättää pääkassan ja niin sanotun laskentakeskuksen kautta. Väärennetyn setelin päätyminen asiakkaalle on johtunut siitä, että toinen kierrätyksistä on jäänyt tekemättä.

- Kyse on siitä, että kesäapulaiset ovat tulleet töihin, eivätkä ole välttämättä olleet tietoisia kaikista prosesseistamme, Peltola sanoo.

Hän kuitenkin korostaa, ettei missään tapauksessa syytä tapahtuneesta kesäapulaisia.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat