PAM kertoi ensimmäiset lakkokohteensa Pohjois-Suomessa

Katso myös: PAM:n puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen MTV:n Uutisextran vieraana

Moni ammattiliitto järjestää tiistaina ja loppuviikolla työnseisauksia.

Palvelualojen ammattiliitto PAM kertoo järjestävänsä tiistaina työnseisauksia 15 työpaikalla Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnissa. Maanantaina julkaistun PAMin tiedotteen mukaan joukossa on esimerkiksi Kuusamossa sijaitsevan Rukan hiihtokeskuksen rinne- ja liiketoiminnot.

PAMin mukaan työnseisaukset kestävät neljästä tunnista yhteen vuorokauteen. Lakoilla vastustetaan Petteri Orpon (kok.) hallituksen työelämäheikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia, jotka koskevat erityisesti työntekijöitä sekä työttömiä, tiedotteessa kerrotaan.

– Työttömyysturvaan ja asumistukeen kohdistuvat leikkaukset ovat erityisesti osa-aikatyöntekijöille kohtuuttomia, PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sanoo tiedotteessa.

– Emme voi suostua siihen, että palvelualoilla työskentelevien asemaa heikennetään näin merkittävästi.

Toista tuhatta työntekijää

PAM kertoi poliittisten lakkojen aloittamisesta yleisemmällä tasolla jo lauantaina. Tuolloin kerrottiin, että liiton työtaistelut aloitetaan tällä viikolla pohjoisesta, mutta sen tarkemmin lakkokohteita ei vielä avattu.

– Ensi viikolla meillä on noin 50 lakkokohdetta, joissa järjestetään korkeintaan vuorokauden mittaisia työtaisteluja. Lakkojen piirissä on yhteensä toista tuhatta työntekijää, Rönni-Sällinen kertoi tiedotteessa lauantaina.

Hänen mukaansa PAM ilmoittaa lakkokohteista verrattain lyhyellä varoitusajalla, koska liitolla on kokemusta työntekijöiden painostuksesta lakkotilanteissa.

Suurimpaan osaan PAMin työehtosopimuksista ei myöskään Rönni-Sällisen mukaan sisälly lakkojen ilmoitusvelvollisuutta.

Lakkoja ainakin torstaihin

Myös muut ammattiliitot järjestävät alkaneella viikolla poliittisia työtaistelutoimia eri puolilla maata. Esimerkiksi Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro järjestävät tiistaina työnseisaukset 19 työpaikalla Lapin sekä Oulun vaalipiirien alueella. Joukossa on muun muassa puu- ja metalliteollisuuden yrityksiä.

Rakennusliitto ja Sähköliitto ovat ilmoittaneet järjestävänsä omia työnseisauksiaan tiistaina samalla alueella.

Lakot saavat jatkoa myös loppuviikolla. Keskiviikkona Teollisuusliitto, Rakennusliitto ja Sähköliitto lakkoilevat Varsinais-Suomessa. Sähköliiton työnseisaukset kohdistuvat muun muassa Turku Energian voimalaitoksiin.

Torstaina samojen liittojen työnseisauksia on luvassa puolestaan Savo-Karjalan vaalipiirin alueella.

PAM, Teollisuusliitto, Sähköliitto ja Rakennusliitto ovat ammattikeskusjärjestö SAK:n jäseniä. SAK:lla on käynnissä Painava syy -niminen työtaistelukampanja.

Pro ei ole SAK:n jäsen, mutta liitto on järjestänyt syksyn mittaan omia mielenilmauksiaan samaan aikaan samoilla työpaikoilla SAK:n jäsenliittojen kanssa.

 

Lue myös:

    Uusimmat