Jari Sarasvuo kertoo paluustaan sorvin ääreen Peter Nyman -keskusteluohjelmassa.
VIDEO: Jari Sarasvuo Huomenta Suomen vieraana viime syksynä
Radio- ja televisiopersoona Jari Sarasvuo on Peter Nymanin haastateltavana Nymanin luotsaamassa keskusteluohjelmassa tiistaina 18. syyskuuta. Takaisin radion pariin Yle Puheelle palannut Sarasvuo täräyttää haastattelussa hänen kirkkaimman tähtihetkensä olevan ohitse.
– Tietenkin olen vähemmän suosittu, vähemmän haluttu. Ollaan nyt rehellisiä. Jokaisella ajalla on omat tähtensä, Sarasvuo tuumaa Nymanille.
– Fakta on se, että siihen loisteeseen voi pamahtaa vain kerran. Sitä kokemusta ei pysty toistamaan, hän summaa.
Sairasloman aikana Sarasvuo pyrki parhaansa pitääkseen itsensä hyvässä kunnossa. Hän lenkkeili jaksamisensa mukaan ja tavoitteena oli ennen kaikkea pitää työkuntoa yllä.
