Paloittelumurhaajana tunnettu Markus Pönkä vangittiin poissaolevana

Tallinnan paloittelumurhaajana tunnettu Markus Pönkä, 33, vangittiin poissaolevana epäiltynä törkeästä maksuvälinepetoksesta.

Pakoillut aiemminkin

Pönkä on pakoillut viranomaisia aiemminkin, kertoo STT.

Kesällä 2011 Pönkä pakeni vankikuljetuksesta, kun häntä oltiin viemässä oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin Helsingissä. Pönkä selitti alle tunnin mittaiseksi jäänyttä pakomatkaansa muun muassa sillä, että tarvitsi hoitoa käsi-ihottumaan.

Lokakuussa 2013 Pönkä jätti palaamatta lomalta Kylmäkosken vankilaan. Puolentoista viikon kuluttua Pönkä ilmoittautui itse vankilan portilla.

Rikoksen epäillään tapahtuneen Helsingissä 27. tammikuuta. Poliisi ei ole kertonut rikosepäilystä tarkemmin julkisuuteen.

Viime viikon torstaina Pöngän piti mennä Riihimäen vankilaan suorittamaan. Pönkä jätti saapumatta vankilaan ja hänet etsintäkuulutettiin.

Pönkä tuomittiin käräjäoikeudessa viimeksi marraskuussa 2015 kolmen vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeuteen muun muassa törkeistä petoksista, törkeistä väärennyksistä ja törkeästä ampuma-aserikoksesta.

Helsingin hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion voimassa suurimmilta osin. Pönkää ei kuitenkaan määrätty heti vangittavaksi.

STT:n tietojen mukaan poliisi etsii Pönkää erilaisin menetelmin.

Lukuisten talousrikosten lisäksi Pönkä tunnetaan vuonna 2005 Tallinnassa tapahtuneesta paloittelumurhasta, josta hänet tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen.

Toinen rikosepäily Human Rights Internationalista

STT:n mukaan KRP:llä on myös toinen Pönkää koskeva tutkinta. Maaliskuussa Helsingin käräjäoikeus määräsi Pöngän omaisuutta takavarikkoon sen vuoksi.

Oikeuden asiakirjojen mukaan Pönkää epäillään törkeästä veropetoksesta, joka liittyy Human Rights International ry -nimisen yhdistyksen toimintaan. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan Pönkä on vuonna 2008 rekisteröidyn yhdistyksen puheenjohtaja.

KRP ei kommentoi tutkintaa. Vuonna 2008 Pönkä tuomittiin huijauslaskujutussa, jossa oli lähetetty valelaskuja useiden järjestöjen, kuten Invalidiliiton ja Suomen yrittäjäliiton, nimissä. 

Lue myös:

    Uusimmat