Porin Laviassa viime toukokuussa tapahtuneen epäillyn henkirikoksen esitutkinta on saatu päätökseen. Tapauksessa yhtä henkilöä epäillään murhasta.
Uhri oli 50-vuotias Janne Hyvönen, joka tuomittiin vuosituhannen alussa paloittelumurhasta. Hyvönen kuoli viime toukokuussa rivitaloasunnossa Teollisuustiellä Laviassa.
Poliisi kertoi aikaisemmin, että kaksi miestä vangittiin todennäköisin syin epäiltynä murhasta. Miehillä on raskas rikostausta, sillä toinen on aikanaan tuomittu palkkamurhan yrityksestä ja toinen taas murhasta.
Poliisin esitutkinnassa esiin tulleiden tietojen perusteella teon epäillään olleen erityisen raaka ja julma.
Asia siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan yhden henkilön osalta epäiltynä murhasta. Lisäksi kaksi muuta henkilöä on epäiltyinä rikoksentekijän suojelemisesta, ja myös heidän osaltaan asia etenee syyteharkintaan.

