Paloittelumurhaaja tuotiin Suomeen ja vangittiin saman tien

Paloittelumurhasta Virossa tuomittu suomalaismies tuotiin eiln Suomeen. Tänään hänet jo vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa epäiltynä laajasta valelaskutusvyyhdestä.

Mies vastusti vangitsemista, mutta oikeus passitti hänet Vantaan vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä.

23-vuotias Markus Pasi Pönkä tuomittiin Tallinnassa 12 vuodeksi vankilaan liikekumppaninsa murhasta. Hän yritti valittaa tuomiostaan korkeinta oikeutta myöten, mutta se ei antanut jutussa valituslupaa.

Uhri oli suomalainen mies, jonka epäiltiin olleen mukana suuressa keräyshuijauksessa. Pönkä on myöntänyt veriteon mutta väittänyt toimineensa itsepuolustukseksi. Surmateon motiivina oikeus piti halua pitää yksin miesten petoksilla hankkimat varat ja hankkiutua eroon todistajasta, joka olisi voinut yhdistää hänet talousrötöksiin.

Miljoonien voitot?

Käräjäoikeus vangitsi miehen epäiltynä kahdeksasta törkeästä petoksesta tai sen yrityksestä sekä ampuma-aserikoksesta. Poliisi on epäillyt miehen saaneen hämäräperäisillä huijauslaskuilla jopa kahden miljoonan euron voitot.

Poliisin mukaan Pönkä lähetti laskuilta näyttäviä kirjeitä moniin suomalaisiin yrityksiin. Rikosten uskotaan tapahtuneen vuosina 2003-2005. Poliisitutkimusten mukaan juuri Pönkä olisi ollut päätekijä useissa huijauslaskuryppäissä. Niissä kymmeniätuhansia valelaskuja lähetettiin eri tahojen, kuten Suomen Liikekustannuksen, nimellä.

Monet maksoivat laskun vahingossa, ja vyyhdessä onkin tuhansia asianomistajia. Juttu on niin laaja, että sen käsittely alkaa loka-marraskuussa valmisteluistunnolla Helsingin käräjäoikeudessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat