Pallas-hotellin palo hallinnassa

Vielä ei tiedetä, joudutaanko hotelli sulkemaan väliaikaisesti tulipalon vuoksi. Tänään kevätsesonkiin avatussa hotellissa on majoittuneena vasta yksi nelihenkinen perhe.

Pallas-hotellissa Muoniossa on syttynyt tulipalo. Hotellin asiakkaat ja henkilökunta ovat poistuneet rakennuksesta.

Paikalle hälytettiin yhteensä 12 pelastuslaitoksen yksikköä kello 17.35. Kello 18 jälkeen paikalle saapuneet palomiehet ovat aloittaneet sammutustyöt.

Hotellin pihalta tilannetta seurannut hotellinjohtajan Aune Proskin kertoo, että palo ei ole levinnyt ulospäin näkyviksi liekeiksi. Proskinin mukaan palo lähti hotellin keittiön rasvakeittimestä.

- Hotellisiipi ja ravintolaosa näyttävät ihan normaaleilta, kun pihalta päin katsoo. Keittiöosa on päärakennuksen takana. Sieltä tuli jossakin vaiheessa savua, mutta nyt ei näy tähän sitäkään, Proskin kuvaili tilannetta kello 18.45 aikaan.

Pallas-hotelli avattiin tänään viikonloppuna alkavaan kevätsesonkiin. Asiakkaina on vasta yksi nelihenkinen perhe.

- Viikonvaihteessa hotellin tulee paljon asiakkaita, kun hiihtolomaviikot alkavat. Me avaamme hotellin normaalisti tässä vaiheessa, Proskin sanoo.

Proskin ei kommentoi vielä sitä, joudutaanko hotelli sulkemaan väliaikaisesti tulipalon vuoksi. Tulipalon vahingot selvinnevät illan aikana.

Legendaarisen Pallas-hotellin vanhimmat osat ovat vuodelta 1948. Lapland Hotels -ketjuun kuuluva hotelli sijaitsee tuntureiden kupeessa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat