Mainos

Palkansaajien tutkimuslaitos liittyy synkistelijöihin – talous jäähtyy, työllisyyden kasvu hidastuu

9:46
Valtion ensi vuoden tuloja ja menoja viilattiin elokuussa valtiovarainministeriön sisäisissä neuvotteluissa.

Palkansaajien tutkimuslaitos PT arvioi Suomen talouden jäähtyvän ja työllisyysasteen kasvun hidastuvan. PT alentaa Suomen tämän ja ensi vuoden kasvuennustettaan kuten useat muut ennusteiden laatijat ovat jo tehneet.

PT ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 1,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,1 prosenttia. Laitos pudottaa näin aiempaa ennustettaan 0,1 ja 0,4 prosenttia alaspäin.

Muiden ennustelaitosten odotukset ovat samansuuntaisia kuin PT:n. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla arvioi tämän vuoden talouskasvuksi 1,1 prosenttia, Pellervon taloustutkimus PTT 1,3 prosenttia sekä OP ja Nordea 1,2 prosenttia. Ensi vuoden ennusteet vaihtelevat 0,5 ja 1,2 prosentin välillä. Kaikki laitokset ovat vetäneet alas aiempia arvioitaan.

PT:n mukaan kasvua hidastaa eniten kuluttajaluottamuksen heikentyminen ja yksityisen kulutuksen kasvun jääminen noin prosenttiyksikön verran keväällä ennustettua hitaammaksi.

– Työllisyysasteen kasvu hidastuu. Hallituksen vuoteen 2023 mennessä tavoitteleman 75 prosentin työllisyysasteen toteutumista voi olla vaikea arvioida, koska hallituksen tavoite on rakenteellinen, PT arvioi tiedotteessa.

Verotulot eivät riitä kuromaan julkisen talouden alijäämää

Laitoksen mukaan työllisyystavoitteesta jäämistä ei katsota poikkeamaksi silloin, kun se johtuu odotettua heikommasta kansainvälisen talouden kehityksestä.

PT odottaa, että ensi vuonna julkinen kulutus kasvaa muun muassa uuden hallituksen päätösten takia. Uusi hallitus pitäytyy kuitenkin edeltäjänsä veropoliittisissa linjauksissa, joten verotulot eivät riitä kuromaan julkisen talouden alijäämää umpeen. 

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja