Palestiinalaismiehet iskivät siirtokuntaan Gazassa

Kolme israelilaista kuoli varhain aamulla, kun kaksi palestiinalaismiestä hyökkäsi Gazan alueella sijaitsevaan juutalaissiirtokuntaan.

Kaksi palestiinalaismiestä tunkeutui varhain aamulla siirtokuntaan Gazan kaistalla ja ampui kolme israelilaista. Israelin turvallisuuslähteiden mukaan miesten iskussa haavoittui lisäksi lukuisia Netzarimin siirtokunnan asukkaita.

Israelin armeijan radion mukaan toinen siirtokuntaan tunkeutuneista surmattiin ja toista etsitään.

Palestiinalaisia kuoli väkivaltaisuuksissa

Yhteensä neljä palestiinalaista kuoli puolestaan eilen illalla Gazan ja Länsirannan alueella sattuneissa väkivaltaisuuksissa. Vyöhönsä räjähteitä sitonut palestiinalaismies kuoli illalla Ramallahin kaupungissa. Räjähteet laukesivat ilmeisesti ennen aikojaan. Palestiinalaisten mukaan kukaan muu ei haavoittunut räjähdyksessä.

Gazan kaistaleella Israelin sotilaat ampuivat puolestaan palestiinalaisen, joka oli yrittänyt ylittää aluetta rajaavan suoja-aidan. Samalla alueella sattui illalla myös toinen välikohtaus, kun aseistettu palestiinalaismies tulitti israelilaissiviilien autoa. Kaksi aikuista ja yksi lapsi haavoittuivat lievästi.

Aiemmin eilen palestiinalaiset ampuivat Länsirannalla kuoliaaksi kaksi nuorukaista. Noin 20-vuotiaita palestiinalaismiehiä syytettiin Israelin avustamisesta, ja heidät ammuttiin ohikulkijoiden nähden Tulkarmin pakolaisleirin pääaukiolla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat