Pakottavatko säästöt lapset eri viivalle jo päiväkodissa?

Päiväkoteihin kohdistetut säästöt uhkaavat eriarvoistaa jo alle kouluikäisiä lapsia, sanoo varhaiskasvatusta tutkinut Eeva-Leena Onnismaa Helsingin yliopistosta.

Hallituksen säästöistä moni osuu varhaiskasvatukseen, kun päiväkotien ryhmäkokoja kasvatetaan, subjektiivista päivähoito-oikeutta rajataan ja päivähoitomaksut nousevat. 

Päivähoito-oikeuden rajaaminen toisen vanhemman kotona ollessa muistuttaa hänestä 80-luvusta, jolloin päiväkotipaikan saaminen oli sosiaalisesti leimaavaa.  

-Kun päivähoito-oikeus tuli kaikkien oikeudeksi, kaikenlaiset perheet kohtasivat päiväkodin portilla, Onnismaa sanoo.  

Subjektiivinen päivähoito-oikeus rajataan puolipäiväiseksi silloin, kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta äitiys-, isyys- tai hoitovapaalla tai kotihoidontuella. Vuodesta 2017 päivähoito-oikeutta rajattaisiin myös vanhemman ollessa työttömänä.  

Säästöt tuovat päiväkotien elämään lyhytjännitteisyyttä, joka voi lisätä turvattomuuden tunnetta. Onnismaan mukaan päiväkotiryhmää kuten muitakin ryhmiä ohjaa oma dynamiikkansa, joka häiriintyy, jos väki vaihtuu koko ajan. Uudessa ryhmässä lapsi joutuu orientoitumaan aina uudelleen, mikä voi tuntua stressaavalta.  
-Emmehän me aikuisetkaan tykkää mennä kokouksiin kesken kaiken ja arvailla, mistä siellä puhutaan.  

Lapsi voi jäädä paitsi myös kauan odotetuista tähtihetkistä.  

-Lapsi ei pääsekään mukaan dinosaurusprojektiin, jota rakennetaan posket punaisena.  

Maksukorotuksen toteutus yhä auki  

Hallituspuolueet linjaavat vasta lähiviikkoina, miten päivähoitomaksuja korotetaan eri tulotason perheiltä.

Päivähoitomaksuja korotetaan jo ensi vuoden aikana.  
Tavoitellusta säästösummasta, 54 miljoonasta vuodessa, on jo yhteisymmärrys, mutta toteutus ja tarkka aikataulu päätetään lähiviikkoina.  

Päivähoitomaksun korotus voitaisiin toteuttaa tasakorotuksena tai korottamalla vain erityisen hyvätuloisten maksuja. Myös kaikkein pienituloisimpien nollamaksuluokan poistaminen on yksi vaihtoehto.  
Maksuja joudutaan korottamaan niin paljon, että helpoiten säästön saisi kasaan kohdistamalla säästö myös isoimpaan ryhmään eli pieni- ja keskituloisiin perheisiin, huomauttaa valmistelua läheltä seuraava asiantuntija.  

Lue myös:

    Uusimmat