Pakolaisapu on huolestunut vastakkainasettelun lisääntymisestä Turun iskun jälkeen

Suomen Pakolaisapu on huolestunut Turun puukkoiskun jälkeen lisääntyneestä vastakkainasettelusta. Pakolaisavun mukaan kaikilla on Suomessa sama oikeus turvallisuuteen.

Pakolaisapu tiedottaa seuranneensa tiiviisti viime päivien keskustelua ja huolestuneensa maahanmuuttajataustaisiin kohdistuneesta uhkailusta ja väkivallasta.

– Terrorismin päätavoitteena on lietsoa pelkoa ja vastakkainasettelua. Pidämme tärkeänä, että tämän ei anneta tapahtua Suomessa Turun tapahtumien seurauksena, Pakolaisavun toiminnanjohtaja Annu Lehtinen sanoi.

Lehtinen painottaa, että turvapaikanhakijat ja pakolaiset ovat usein vainon ja väkivallan uhreja, eivät tekijöitä. Hänen mukaansa pienen ryhmän hirvittävä teko ei saa heikentää suuremman ryhmän turvallisuutta.

– Ymmärrämme, että päättäjillä on paine esittää muutoksia. Samalla toivomme, että annetaan keskustelun rauhoittua ennen kuin aletaan muuttaa lainsäädäntöä. Kielteinen turvapaikkapäätös ei tee ihmisestä rikollista, ja jokaisella on oikeus inhimilliseen kohteluun.

Suomen Pakolaisapu on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n virallinen edustaja pakolaisasioiden tiedotuksessa Suomessa.

Poliisi on saanut Turun tapahtumien jälkeen sekä kansalaisilta että tapahtumajärjestäjiltä huolestuneita yhteydenottoja yleisötapahtumien turvallisuuteen liittyen. Katso uutisjuttu aiheesta alta:

Turun iskun jälkeen yleisötapahtumien turvallisuus huolettaa 1:59

Lue myös:

    Uusimmat