Pakkanen voi tehdä joulukukille hallaa – suojaa hyvin

Jos joulukukkasi altistuvat pakkaselle kuljetuksen aikana, on niiden pakkaamiseen kiinnitettävä erityistä huomiota.

Kaikki joulukukat tarvitsevat suojaa pakkaselta. Vaikka kävelisit niiden kanssa vain parkkipaikan toiselle puolelle, saattaa kasveille käydä köpelösti.

Oikeaan pakkaustapaan kuuluu päällyspaperin lisäksi monta kerrosta sanomalehteä, jonka pitäisi ylettää suojaamaan kasvia koko sen pituudelta. Lämpöpussiin pakkaaminen on paperiin käärimistä nopeampaa, mutta sekään ei pidä kylmää loitolla muutamaa minuuttia kauempaa.

Pakkaa mieluummin liikaa kuin liian vähän. Joulutähdelle sopiva perusmäärä on kolme isoa sanomalehden aukeamaa, mutta jos ulkolämpötila alittaa viiden asteen pakkaslukeman tai joudut viettämään ulkona kauemmin kuin muutaman minuutin, lisää paperin määrää.

Sanomalehtipaperi ja lämpöpussi yhdessä tarjoavat jo lisäsuojaa.

Kukat kärsivät jo muutamasta minuutista

Amaryllis ja hyasintti eivät ole yhtä kylmänarkoja kuin joulutähti, mutta nekään eivät kestä pakkasta.

Älä kävele hyvin pakattujenkaan kukkien kanssa ulkona kymmentä minuuttia kauempaa kerrallaan, sillä paketin sisälämpötila laskee yllättävän nopeasti.

Kasvit eivät ole turvassa auton peräkontissakaan, joten kuljeta ne auton sisätiloissa.

Jos joulukukkasi ovat kuitenkin olleet jonkin aikaa viileässä, anna paketin sisälämpötilan tasaantua huoneenlämmössä noin puolen tunnin ajan ennen paketin avaamista. Näin kasvit välttyvät jyrkältä lämpötilan vaihtumiselta.

Lue myös:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat