Pakkanen kiristyy - talvinen viikonloppu koko maahan

Suomi kuuluu matalapaineen alueeseen ja lumisateita saadaan monin paikoin ainakin vielä huomenna ja ylihuomenna. Samalla pakkanen kiristyy maan keski- ja eteläosissakin.

Etelärannikolle on saatu jo uusia vesisateita. Sen tuomat sateet muuttuvat vähitellen rännäksi ja yötä kohden vähitellen lumisemmaksi samalla, kun rintama siirtyy pohjoiseen.

Yöllä sateet ovat siis kokonaan lunta, huomenna aamulla Kaakkois-Suomessa voi tulla jokunen vesikuurokin. Muualla sateet ovat edelleen kokonaan lunta, ja ajokeli on paikoin huono.

Huomenna iltapäivällä itään saapuu lumisateita. Itärajalle sitä kertyy useampi sentti päivän aikana. Lännessä on poutaisempaa ja lounaassa aurinkokin voi pilkahtaa.

Vielä lauantainakin Suomi on matalapaineen alla. Lumisadekuurot saadaan länsirannikon alueella. Myös Etelä-Suomessa saattaa sataa lunta. Etelä- ja Keski-Suomessa pakkanen voi kiristyä päivän aikana.

Sunnuntaina päivä on poutainen koko maassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat