Päivittäistavarakauppa leimahti ilmiliekkeihin ja tuhoutui täysin Oulussa – palon syttymissyy epäselvä

Ilmiliekkeihin leimahtaneen päivittäistavarakaupan sammutustyöt olivat aamuviiden aikaan loppusuoralla, kerrotaan Oulu-Koillismaan pelastuslaitokselta MTV Uutisille. 

Oulun Isterintiellä sijaitseva pieni päivittäistavarakauppa syttyi perjantain ja lauantain vastaisena yönä ilmiliekkeihin.

Pelastuslaitos sai ilmoituksen rakennuspalosta noin kahden aikaan yöllä. 

– Rakennus oli ilmiliekeissä, kun pelastuslaitos tuli paikalle, palomestari Valtteri Käkönen kertasi tilannetta.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tiedotteen mukaan palo oli vaarassa levitä viereiseen asuinrakennukseen.

Palo saatiin kuitenkin hallintaan ensimmäisenä palopaikalle saapuneiden palomiesten ripeän toiminnan ansiosta. 

Palon syttymissyy epäselvä

Paloa sammutettiin usean yksikön voimin. Kello viiden jälkeen aamulla palon sammutustyöt olivat loppusuoralla.

– Puramme lopun katon pois ja sen jälkeen pelastuslaitos poistuu paikalta, Käkönen totesi kello viiden jälkeen aamulla MTV Uutisille. 

Palomestarin mukaan henkilövahingoilta selvittiin. 

Materiaaliset menetykset ovat kuitenkin huomattavan suuret. 

– Palosta aiheutui erittäin suuria vahinkoja. Koko kattorakenne on tuhoutunut tulipalossa, Käkönen kertasi aamuviiden aikaan.

Myöhemmin tulleessa tiedotteessa kerrotaan, että kaupparakennus tuhoutui täysin. 

Palon syttymissyystä ei toistaiseksi ole tietoa. 

Juttua muokattu 7.8.2021 kello 6.13: Lisätty Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tiedotteessa olleet tiedot. 

Näin varmistat sähköjen ja sähkölaitteiden turvallisuuden 7:47
Sähköpalot ovat yleisin syy kodin tulipaloille. Sähköturvallisuuden edistämiskeskus STEK ry:n toimitusjohtaja Timo Kekkonen kertoi, miten varmistat sähkölaitteiden turvallisuuden.

Lue myös:

    Uusimmat