Paimion Rastin naiset Satu Tahvonen, Salla Fagerudd, Elisa Dresen, Inga Dambe ja Katri Lindeqvist sijoittuivat parhaana suomalaisseurana kahdeksanneksi Märstassa Ruotsissa lauantaina juostussa Tiomila-suunnistusviestissä. Joukkue hävisi voittajalle, viimeisellä osuudella Lena Eliassonin mainiolla menolla kärkeen nousseelle ruotsalaiselle Stora Tuna IK:lle runsaan minuutin.
Paimio ylsi samalla seuran kaikkien aikojen parhaaseen sijoitukseen (aiempi oli 14:s). Manageri Seppo Väli-Klemelä oli ennen kaikkea tyytyväinen siihen, että joukkue oli mukana kärkikamppailussa.
- Sen verran virheitä tehtiin, ettemme aivan voittoon yltäneet. Kilpailun luonnekaan juoksuvoittoisena ei suosinut meitä, Väli-Klemelä totesi.
Aloittaja Tahvonen on sairastellut ja jäi kärjestä kuutisen minuuttia.
- Valitsin kaiken lisäksi alussa väärän taktiikan, kun lähdin liian rauhallisesti. Olisi vain pitänyt uskaltaa juosta kovempaa. Lopussa tein vielä virheen.
Fageruddinkin teki yhden minuutin virheen.
- Hallitsin kuitenkin suunnistuksen hyvin. Juosta tietysti olisi voinut kovempaa. Sijoitukset nousivat enemmän kuin odotin, Fagerudd sanoi.
Jukkola nosti Rastikarhuja
Vaihtoon Fagerudd tuli 18:ntena noin 4,5 minuuttia kärjestä. Dresen piti sijoituksen, mutta joutui antamaan lähes kaksi minuuttia kärjelle periksi. Hän oli kolmannella, niin sanotulla putkiosuudella osuudella myös siksi, että hän on hyvä juoksija.
- Minulla on rasitusastma enkä oikein pystynyt juoksemaan, vaikka hyvässä kunnossa olenkin. Putkesta huolimatta suunnistin paljon yksin, kun pyrin valitsemaan eri reittejä kuin muut.
Dambe nosti joukkueen sijoituksen seitsemänneksi, noin 3,5 minuutin päähän kärjestä.
- Juoksussa ei ollut vaikeuksia, sillä olen hyvässä kunnossa. Alussa tein pienen virheen, mutta sen jälkeen suunnistus sujui ongelmitta.
Lindeqvistillä oli myös putkiosuus, joten hän lähti maastoon tarkkaillen toisia.
- Pystyin siten suoristamaan toisten tekemät mutkat. Juoksu oli tiukoilla varsinkin tiepätkillä, mutta metsässä pysyin hyvin mukana. Porukka nykäisi kilometrin ennen maalia enkä pysynyt vastaamaan, Lindeqvist kertoi.
Viestin toinen oli 14 sekuntia voittajaa hitaampana Södertälje-Nykvarn ja kolmas norjalainen Bäkkelagets SK kaksi sekuntia toisen sijan hävinneenä. Suomalaisjoukkueista Heli Jukkola nosti ankkuriosuuden nopeimmalla ajalla porilaisen Rastikarhut 16. sijalta yhdeksänneksi. Joukkue hävisi Paimiolle 14 sekuntia. Tanperelainen KooVee oli kymmenes ja neljäntenä ankkuriosuudelle lähtenyt oululainen SK Pohjantähti yhdestoista. Tampereen Pyrintö sijoittui 13:nneksi.