Pahuus pukeutuu kauneuteen Taidehallissa

Helsingin Taidehallissa avataan lauantaina Pirjetta Branderin koko talon täyttävä kokonaisuus tilateoksia, animaatioita ja vesivärimaalauksia. Suurin osa teoksista on uusia. Brander on saanut inspiraation teoksiinsa usein kirjallisuudesta ja näyttelyn Pahan kukkia-nimikin tulee Charles Baudelairen mestariteoksesta, jonka riettaus kohautti Pariisin seurapiirejä 1800-luvulla.

Branderin Pahan kukkia (2012) on lasimaalauksista koostuva kasvihuonemainen hyvin kaunis tilateos. Siinä pahuus on vain epämääräisesti läsnä.

Sen sijaan Panic Room -teos on hyvin häiritsevä. Katsoja joutuu menemään teoksen sisään Paniikkihuoneeseen, jossa kirkuvat värit ja voimakkaat hehkulamput saavat aikaan pahoinvointia.

Yhden salin täyttää Village, jonka innoittaja on ollut Emmanuel Carrèren elokuvanakin nähty Valhe-romaani. Se käsittelee taiteilijan mukaan kollektiivista pelkoa.

Taidehallissa on esillä myös viisi ”elävää taulua”; animaatioteosta, sekä useita suurikokoisia vesivärimaalauksia. Taidehallin ulkopuolella seisoo näyttelyä varten maalattu taideauto.

Pirjetta Brander on pohtinut miksi hän aina päätyy kaikkein synkimpiin aiheisiin ja tullut siihen lopputulokseen, että aina on yritettävä ymmärtää sitä, mikä on kaikkein käsittämättömintä.

Pahan kukkia -näyttely on auki 3. kesäkuuta asti.

Lue myös:

    Uusimmat