Pahamaineinen miljoonakaupunki hiljeni koronan vuoksi: Nyt kaduilla partioi nokkava sheriffikolmikko – pingviinit

Eläimet tuntuvat nauttivan täysin siemauksin Etelä-Afrikan rajusta koronasulusta. Viime viikolla uhanalaiset pingviinikaverukset aiheuttivat hämmennystä vaappumalla pitkin hiljaisia Kapkaupungin katuja.

Kapkaupungissa sijaitseva Simon’s Town on tunnettu mustavalkoisista otuksistaan, mutta yleensä pingviinit pysyttelevät rannikon lähettyvillä kaukana kaupungin hälinästä.

KapKaupunki on listattu koko Afrikan väkivaltaisimmaksi kaupungiksi  Citizen Council for Public Safety and Criminal Justice -instituutin vuosittaisessa listauksessa. Nyt kaupunki on täysin hiljentynyt, sillä Etelä-Afrikka on asettanut erittäin tiukkoja koronarajoituksia. Viranomaisten mukaan alkoholin, tupakan ja vaatteiden myynti on kielletty. Ulkona ei saa lenkeillä tai edes ulkoiluttaa koiraa.

Hulvattomalla videolla näkyy kolme pingviinikaverusta kävelemässä vailla huolen häivää kaupungin kaduilla. Autioituneilla teillä eivät uhanalaisia afrikanpingviinejä uhkaa autot eivätkä ihmiset. 

Monet paikallisista naureskelivat pingviinien olevan kuin Madagascar -elokuvan hahmot Private, Kowalski, Skipper ja Rico.

Etelä-Afrikassa ryhdyttiin tiukkoihin sulkutoimenpiteisiin 27. maaliskuuta, vaikka maassa on todettu suhteellisen pieni määrä koronatartuntoja. Lähes 60 miljoonan asukkaan valtiossa on toistaiseksi raportoitu noin 3600 koronavirustartuntaa ja 65 koronakuolemaa.  

Katso yllä video keskellä kaupunkia tallustelevista afrikanpingviineistä.  

Lähde: KameraOne

Lue myös:

    Uusimmat