Päätoimittaja Ylä-Anttila muistelee presidentti Koivistoa: Mies, jolla oli kyky riisua valtaansa

Tuokiokuva 1980-1990 luvun taitteesta: Presidentti Mauno Koivisto, MTV:n silloista uutisjohtoa ja nuori jännittynyt toimittaja istuvat uutisstudion lämpiössä.

Presidentti on antamassa suoraa haastattelua ja tapoihin kuului tarjota ennen ohjelman alkua presidentille tilkka konjakkia. Näin tehtiin ja leppoisa tasavallan päämies jutusteli mukavia. Katseli siinä sivussa hiukan hermostuneena papereitaan kahistelevaa toimittajatyttöä ja vähän virnistäenkin sanoi, että "annettaisiinkos hiukan toimittajalle myös".

Pieni lämminhenkinen tapahtuma muistuu mieleeni tänäänkin, kun oman sukupolveni presidentti, koko kansan Manu ja suuri valtiomies on lähtenyt. Mauno Koivisto oli  viimeinen täysillä valtaoikeuksilla toiminut  presidentti. Mies, jonka yksi suuruus oli kyky riisua valtaansa. Kekkosen kauden aikaisten omien traumaattistenkin kokemustensa takia hänellä oli tahto ja visio viedä Suomea normaaliparlamentarismiin. Presidentti ei enää voisi hajottaa eduskuntaa ja vaihdella pääministereitä mielensä mukaan ja presidentti ei voisi enää istua kahta kautta pidempään.

Valtaa pitää antaa sellaiselle, joka ei sitä halua käyttää.

Mutta kyllä Koivistokin osasi. Se mikä näytti jahkailulta, loputtomalta fundeeraamiselta ja varman päälle pelaamiselta saattoi sitä ollakin, mutta tarvittaessa kaukopartio-, ja lentopallomies iski ja käytti valtaansa. Esimerkit jäävät Suomen historiaan. Hän uhmasi pääministerinä jo sairasta presidentti Kekkosta eikä suostunut hallituksensa hajottamiseen. Presidenttinä hän ei suostunut Paavo Väyrysen valmiiksi junaileman hallituspelin juoksupojaksi. Antoi kassakaappisopimukselle huutia ja nimitti puolueiden puheenjohtajien nenän edestä pääministeriksi luottomiehensä Suomen pankista Harri Holkerin. Näin kokonaan uudenlainen hallituskoalitio, sinipuna, syntyi.

Historiaan jäävät ne valtiomiehet, jotka osaavat hyödyntää maailmanpolitiikan pyörteissä avautuvat aikaikkunat. Yksi sellainen oli kun kylmän sodan päättyessä, Saksojen yhdistyessä ja Neuvostoliiton jo horjuessa Koivisto mitätöi yksipuolisella tulkinnallaan Pariisin rauhansopimuksen ne määräykset, joissa rajoitettiin Suomen puolustusta ja samalla myös Saksan hyökkäävään rooliin viittaavat yya-sopimuksen kohdat todettiin vanhentuneiksi. Koiviston tulkintojen myötä Suomi otti ratkaisevan irtioton yya-sopimuksen ajasta ja astui jo kohti länttä.

Koivisto oli kuitenkin varovainen vaikka maailma oli jo mullistumassa. Ehkä häntä painoi lupaus, jonka hän antoi virkaan tullessaan: "en salli edeltäjieni perinnön tärväämistä". Siinä perinnössä luottamukselliset ja hyvät suhteet naapurimaihin ja  vielä erityisesti Neuvostoliittoon olivat tärkeä osa. Niitä hyviä suhteita hyödyntäen ja luovimalla Suomi oli pitänyt oman liikkumatilansa kylmän sodan kovina vuosikymmeninä mahdollisimman suurena. 

Jäsenyyden Euroopan unionissa tullessa pikku hiljaa ajankohtaiseksi presidentti tyytyi koivistomaiseen tapaan aluksi kommentoimaan, ettei ole viime aikoina paljon viitsinyt sitä vastustaakaan. Asiat saivat vauhtia, kun Ruotsi petti omalla jäsenhakemuksellaan  Suomen ja suututti Suomen johdon. Ruotsin aina silloin tällöin vähän opettajamaista isoveli-asennetta Koivisto aika ajoin piikittelikin. 

Viimeisiä valtakauden vuosia leimasivat isot muutokset: Neuvostoliitto hajosi, Baltian maat itsenäistyvät, Suomi haki Euroopan unionin jäsenyyttä. 

Suomi muuttui. Me muutuimme. Tuntuu, että noista vuosista olisi iäisyys, mutta silti vain vajaa kolmekymmentä vuotta. Koivisto aurasi Suomelle tien länteen. Kaukopartiomies näki kauas. Ei tärvellyt perintöä vaan loi uuden. 

Äitini sukupolvelle Koivisto oli otsakiehkurallaan, nuukuudellaan ja rikkinäisten sukkien parsimistarinoilla hurmannut mies. Sodasta nousseen maan sankari, jonka tarina on yhtä kuin Suomi. Vaatimattomista oloista kotoisin, sota-ajan rankoista kokemuksista selvinneenä, satamajätkästä tohtoriksi nousseena aina valtion korkeimmalle paikalle asti. Semmoinen mies, johon tavallinenkin suomalainenkin saattoi samaistua.

Toiselle kaudelleen Koivisto valittiin kaksivaiheisessa kansanvaaleissa, jossa ensimmäisellä kierroksella hän ei ihan saanut puolta äänistä ja jouduttiin valitsijamiesvaaliin. Silloin Koivisto tokaisi manumaisesti, että melkein joka toista saa morjestaa. 

Tänään jäähyväisiksi morjestaa koko kansakunta. Hyvää matkaa Manu. Minun sukupolvelleni Mauno Koivisto oli vielä maan isä. On orpo olo. 

Syvästi kunnioittaen ja kiittäen.