Pääsiäislomat päätetään koleassa säässä – katso koko ensi viikon ennuste

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Henri Nymanin mukaan pääsiäisen paluuliikenteelle näyttää osuvan erittäin hyvä ajokeli.

Sää on tänään enimmäkseen kuiva ja kylmä. Pilvisyys lisääntyy iltapäivällä.

– Länsi- ja Lounais-Suomessa voi esiintyä vähäisiä lumikuuroja, mutta niistä ei ole suurta haittaa liikenteelle. Lounaassa sateet voivat kostuttaa tienpintaa ja heikentää näkyvyyttä hieman, Nyman kertoo.

Etelä- ja Länsi-Suomessa lämpöasteet kapuavat plussan puolelle, kolmeen tai neljään lämpöasteeseen. Itä- ja Pohjois-Suomessa puolestaan jäädään pakkasen puolelle. Yöllä pakkasta voi olla 10–20 astetta.  

Nymanin mukaan sää lämpenee keskiviikkoon asti, jolloin Etelä-Suomessa voi olla lähemmäs kymmenen astetta lämmintä. Iloa ei kuitenkaan riitä pitkäksi aikaa.

– Näyttää, että jo torstaina leviää sadealue pohjoiseen ja sieltä myös Keski- ja Etelä-Suomeen. Sitten sää viilenee. Sateet tulevat pohjoisessa enimmäkseen lumena. Etelässäkin voi sataa räntää tai lunta etenkin torstaina, Nyman kertoo.

Maan etelä- ja länsiosissa lämpötila on ylimmillään kahden ja viiden plusasteen välillä, kun taas yöllä voidaan pudota jopa kymmeneen pakkasasteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat