Lumi peittää maan nyt myös Etelä-Suomessa – pakkasta on luvassa lähes koko maahan, alkavalla viikolla poutaa

Vuoden lämpöisyys nostaa huolen ilmastonmuutoksen kiihtymisestä, kulunut vuosi oli Suomessa historiallinen – meteorologi Markus Mäntykannas:"Olin kyllä vähän ällikällä" 2:00
Katso myös video: Päättynyt vuosi oli poikkeuksellisen lämmin. Lämpö yllätti MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannaksenkin.

Tämä päivä ja alkava viikko näyttävät Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Eveliina Tuovisen mukaan talviselta koko maassa.

–  Pakkasta on tulossa koko maahan. Ainoastaan Ahvenanmaa ja lounaissaaristo näyttävät siltä, että siellä voidaan olla plussan puolella.

Lumisateita saadaan Tuovisen mukaan sunnuntaina etenkin itäosiin maata, mutta myös maan etelä- ja keskiosiin.

–  Sää poutaantuu sunnuntain jälkeen koko maassa. Paikoitellen pohjoisessa voi olla sunnuntaina selkeämpää ja viileämpää. Päivälläkin Lapissa voi olla 15 astetta pakkasta ja etelässä puolestaan pikkupakkasta.

Pohjoisessa voi Tuovisen mukaan olla monenakin päivänä 10–15 astetta pakkasta. Etelässä viikon puolivälin päivälämpötiloissa voidaan päästä noin viiteen pakkasasteeseen.

–  Nyt näyttäisi, että etelässäkin alkaisi kunnolla talvi ja lumi pysyisi lähipäivät maassa.

Valtion liikenteenohjausyhtiö Traffic Management Finland varoittaakin huonosta ajokelistä itäisessä, eteläisessä ja keskisessä Suomessa lumisateen ja liukkaiden tienpintojen vuoksi.

Ilmatieteen laitoksen varoitukset mahdollisesti vaarallisesta ajokelistä ulottuvat Pohjois- ja Etelä-Karjalasta Pirkanmaalle ja Uudellemaalle.

Lue myös:

    Uusimmat