Päänsärky olikin vakava sairaus: vääristä diagnooseista aivovamma | MTV Uutiset
Päänsärky olikin vakava sairaus: vääristä diagnooseista aivovamma
Katille työnteko on tärkeä osa elämää. Kuvituskuva.Colourbox.com
Julkaistu 08.06.2014 08:45
Anette Lehmusruusu
Kati ei ehtinyt olla edes vuotta uudessa työpaikassa, kun hän alkoi kärsiä päänsärystä. Oikeanlainen hoito viivästyi, sillä vaiva diagnosoitiin kahteen otteeseen väärin. Tuloksena Kati sai pysyvän aivovamman, josta huolimatta Kati haluaa jatkaa työntekoa.
Kesällä 2010 Kati* muutti takaisin Suomeen kesällä 2010 oltuaan lähes kahdeksan vuotta ulkomailla. Kotimaahan houkutti uusi työpaikka, joka osoittautui unelmien täyttymykseksi.
Seuraavan vuoden maaliskuussa Kati alkoi tuntea pistävää kipua päässä, kuin olisi pistetty veitsellä takaraivoon. Kuukauden päästä kipu loppui, mutta taas toukokuussa Kati kärsi puoli viikkoa kovasta päänsärystä.
– Työterveyslääkäri päätti, että seurataan tilannetta viikonlopun yli. Menin yksityiselle neurologille, joka sanoi päänsäryn olevan migreeniä. Ajattelin, ettei se voi olla migreeniä, kun ei minulla ole sitä ennenkään ollut, Kati järkeilee.
Katilla ei ollut kuumetta ja tajunnan taso oli kunnossa. Neurologi määräsi migreenilääkettä, joka ei kuitenkaan helpottanut Katin oloa.
– Myöhään illalla en pärjännyt enää päänsäryn kanssa, vaan menin päivystykseen. Minut pantiin yöksi tippaan, ja aamulla särky oli hävinnyt. Tästä johtuen lääkäri ei nähnyt tarvetta jatkotutkimuksille. Minulle määrättiin toinen migreenilääke ja lähetettiin kotiin, Kati selostaa.
Oltuaan pari tuntia kotona päänsärky hiipi takaisin. Tuskissaan Kati sai itsensä keskussairaalaan, jossa häneltä otettiin näyte selkäydinkanavasta.
– Diagnoosi oli aivokalvontulehdus. Se ei kuulemma ollut akuutti. Se oli virusperäinen, joten siihen ei ole tepsivää hoitoa. Minulle sanottiin, että voin mennä kotiin. Mukaan annettiin särkylääkettä ja kaksi viikkoa sairauslomaa, Kati kertoo.
”Kuin olisi humalassa”
Colourbox.com
Särkylääkkeistä ei ollut kipua tukahduttamaan. Ensimmäisen sairauslomaviikon Kati kärvisteli yksin kotona, mutta toiseksi viikoksi hän pääsi vanhemmilleen.
Kati kävi taas yksityisellä lääkärillä, kun hänellä alkoi esiintyä kramppeja. Hän sai kuulla, että ne ovat olennainen osa aivokalvontulehdusta. Kati työskenteli sitkeästi kesäloman alkuun saakka, vaikka särky hallitsi elämää ja hänellä oli mielialamuutoksia.
– Vielä kesäloman jälkeen tuntui, ettei päässäni ole kaikki kunnossa. Kognitiivinen oireilu haittasi päätetyössä. Sanat hyppivät ruudulla, ja tuntui kuin olisi humalassa, Kati kuvailee.
Kati kävi työterveyslääkärissä, mutta hänelle vakuutettiin, että oireet helpottavat ajan myötä.
– Tammikuussa 2012 sain kotona kohtauksen. En saanut kenkiä oikeisiin jalkoihin, ja minun oli vaikea puhua. Otin taksin keskussairaalaan. Siellä ollut naislääkäri ihmetteli, miten olen edes elossa, Kati muistaa.
Uuden selkäydinnäytteen myötä todettiin, että Katilla onkin aivokalvontulehduksen sijaan enkefaliitti eli aivokuume. Hän joutui sairauslomalle pariksi kuukaudeksi.
Pysyvä aivovamma
Maaliskuussa Kati sai neuropsykologista kuntoutusta. Hän palasi töihin tekemään puolikasta päivää, vaikka neurologiset oireet jatkuivat. Katista tuntui, että pää on koko ajan sekaisin. Maaliskuussa neurologi totesi, että Katilla on aivotulehduksen jälkeinen aivovamma.
– Yksi oire oli fatiikki eli uupumus, joka oli niin kognitiivista kuin fyysistä. Erityisesti kognitiivinen kuorma lisäsi sekavaa oloa. Ja aina kun yritin urheilla, jalat väsyivät, Kati selvittää. Colourbox.com
– Minulla on aina ollut hidas pulssi. Aivotulehduksen myötä myös sydämeni alkoi oireilla enemmän. Sydän ei jaksanut pumpata tarpeeksi verta aivoille, jotka olivat muutenkin huonossa tilassa.
Kesällä Katille asennettiin sydämentahdistin. Kati sanoo leikkauksen olleen henkisesti rankka, sillä sitä ei tehdä nukutuksessa, vaan paikallispuudutuksessa.
Sydän saatiin kuitenkin kuntoon, ja toipumiseen riitti kuukauden sairausloma sekä saman mittainen kesäloma. Kun Kati palasi elokuussa töihin, hän jaksoi istua taas kahdeksan tuntia näytön ääressä.
Neurologiset oireet jatkuivat vielä syksyllä, ja Kati kävi useaan otteeseen työterveyslääkärissä. Hänelle kokeiltiin stimulanttia eli elintoimintoja kiihdyttävää ainetta, jota annetaan uupumuksesta kärsiville. ADHD-lääke kiihdytti Katin pulssia niin, että tämän oli vaikea käydä nukkumaan.
– Muuta lääkitystä ei tarjottu. Käskettiin vain ottamaan aina saikkua, kun tulee fatiikki. Minulle ehdotettiin jopa osa-aikaeläkettä, Kati puuskahtaa.
– Sairauden jälkeen elämänhallinta on vaikeaa. On rankkaa kun sanotaan, että on työkykyinen ja terve, ja silti oireet jatkuvat. Monet alkavat kärsiä masennuksesta. Minulla oli fatiikki, jonka työterveyslääkäri tulkitsi masennukseksi.
Katin on pitänyt ajatella uudestaan, miten elämä jatkuu tästä eteenpäin. Hän toteaa, että sydän toimii nyt, mutta miettii, miten on kymmenen vuoden päästä. Tahdistin täytyy vaihtaa kymmenen vuoden välein, ja kontrollikäynnit sydämentahdistimen ja neurologisen sairauden vuoksi ovat jatkuvia.
Yllättävä apu
Kati on saanut eniten apua neuropsykologisesta kuntoutuksesta. Pari kertaa kuussa järjestettävässä sessiossa määritettiin kognitiivista puolta ja tehtiin elämänhallintaan liittyviä tehtäviä. Kun kuntoutus loppui, neuropsykologi kehotti kokeilemaan vielä muita lääkäreitä.
Kati sai tietoonsa neurologin, jota hän voisi konsultoida ongelmassaan, ja heinäkuussa 2013 Kati pääsi tämän vastaanotolle. Neurologi totesi heti ensi näkemältä, että lääkkeitä kyllä löytyy. Jos ensimmäinen lääke ei tehoa, kokeillaan toista. Kati aloitti välittömästi lääkityksen ja on nyt lähes oireeton.
– Harmittaa, että alussa uskoin, että hoitoa ei ole. Mutta työterveyslääkäri vakuutti, että hänellä on paljon kokemusta neurologisten potilaiden hoitamisesta, Kati sanoo. Colourbox.com
– Eikö työterveydenhuollon pitäisi palvella työnantajia ja -tekijöitä? Meillä meni enemmänkin vain sukset ristiin. Meillä oli jopa kiistelyjä. Sanoin, ettei heillä ole mitään mielenkiintoa, että olisin taas työkykyinen.
Kati miettii, oliko mielenkiinto kiinni rahasta. Englannissa asuneena hän tietää, että siellä saa sitä parempaa terveydenhoitoa mitä enemmän pystyy maksamaan. Kati toteaa, että jos hänen tilansa olisi diagnosoitu heti oikein, hän ei välttämättä olisi joutunut sydänpotilaaksi.
Kun Katin oireet helpottivat, elämänlaatu parani. Kati on pystynyt jatkamaan liikuntaharrastustaan ja opintojaan.
– Minulla on nyt ihan eri tilanne kuin neljä kuukautta sitten. Elän lähes normaalia elämää. Syksyllä olen pystynyt aloittamaan alusta, enkä uhraa enää aikaa pelolle, Kati iloitsee.
