Pääministeri Marin: "Myös energian osalta Venäjän asettamaan haasteeseen voidaan vastata vain yhdessä eurooppalaisella tasolla"

2:25
Mitä tapahtuu, jos Suomen sähköverkko menee epätasapainoon?

Pääministeri Sanna Marin (sd.) korosti eurooppalaista yhteistyötä vastatessaan energiamarkkinoiden toimintaa, sähkön hintaa ja Fortum-politiikkaa koskevaan välikysymykseen.

Marin sanoi, että Euroopan unioni on Suomen tärkein arvo- ja turvallisuusyhteisö, ja sen jäsenenä Suomella on ollut kokoaan suurempi mahdollisuus vastata sotaan mittavilla Venäjä-pakotteilla.

–  Myös energian osalta Venäjän asettamaan haasteeseen voidaan vastata vain yhdessä eurooppalaisella tasolla. Siksi hallitus on valmis tarkastelemaan kaikkia yhteiseurooppalaisia keinoja energian hinnannousun maltillistamiseksi ja autoritaarisista maista tuodusta fossiilienergiasta irtautumiseksi, hän sanoi.

Fortumista Marin totesi, että yrityksen hallitus ja johto tekivät aikanaan valintoja ja jälkikäteen katsottuna osa näistä strategisista valinnoista on osoittautunut virheiksi.

Hän sanoi, että kun Fortum, Uniper ja Saksan valtio neuvottelivat viime kesänä, valtio-omistajan edustaja oli jatkuvasti tietoinen neuvotteluprosessista ja -strategiasta. Lisäksi valtio-omistajan edustaja oli ollut läsnä tietyissä neuvotteluissa ja yhteyttä oli pidetty myös poliittisella tasolla.

–  Valtio-omistaja asetti neuvotteluille selkeitä tavoitteita. Yksi niistä oli, että Fortumin tai Suomen valtion oman pääoman ehtoista lisärahoitusta ei tule myöntää osana ratkaisua, ja että Uniperille annetut lainat sekä takaukset palautuvat vahvistaen Fortumin tasetta ja likviditeettiä. Ratkaisu mahdollistaa Fortumille sodan aiheuttamien tappioriskien rajauksen sekä keskittymisen ydinliiketoimintaansa, Marin sanoi.

Purra: Muiden maiden energiatuet päätyvät Suomen maksettavaksi

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra arvosteli muun muassa sitä, että vaikka Suomessa tuotetaan lähes päästötöntä sähköä jo nyt, maksavat kuluttajat Euroopan yhteismarkkinoiden vuoksi sähköstään yhtä paljon kuin monin verroin pahemmin saastuttavat eurooppalaiset kilpailijamaat.

–  Tällaisesta sähkömarkkinamallista on irtauduttava, kunnes muualla Euroopassa on korjattu tehdyt virheet, Purra sanoi.

Hän epäili myös, että eri maiden kansalliset energiatuet päätyvät lopulta myös suomalaisten maksettavaksi.

–  Me kaikki tiedämme, että muiden maiden velkaralli ja energiatuet päätyvät joko maiden ylivelkaisuuden pakottamana tai eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä myös Suomen maksettavaksi.

Kokoomukselta oma epäluottamuslaus

Välikysymyksen energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta jättivät perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja Liike Nyt.

Puolueet vaativat vastausta muun muassa siihen, mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä kotitalouksien sähkölaskujen kohtuullistamiseksi ja ostovoiman turvaamiseksi. Lisäksi kysytään, onko hallitus valmis tauottamaan päästökaupan tai lisäämään päästöoikeuksien määrää ja miten omistajaohjaus on kehittynyt tällä hallituskaudella. Kysymyksessä luetellaan lukuisia mahdollisia toimenpiteitä energiahintojen madaltamiseksi ja hallituksen kantaa näihin toimiin.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä ei allekirjoittanut välikysymystä. Se ei yhtynyt erityisesti kysymyksen EU-kriittiseen linjaan eikä ajatukseen yhteisen sähkömarkkinan rikkomisesta.

Sen sijaan kokoomus esittää hallitukselle oman epäluottamuslauseen epäonnistuneesta politiikasta saksalaisen energiayhtiö Uniperin suhteen.

Välikysymys jätettiin päivää ennen kuin Fortum ilmoitti myyvänsä koko Uniper-omistuksensa Saksan valtiolle.

Välikysymysäänestykset pidetään perjantaina.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja