Ovelat huijarit veivät huippukalliit Rolex-kellot kauppiaalta bitcoin-tempulla– poliisi nappasi lentokentältä

Poliisi tutkii Helsingissä törkeää petosta, jossa huijarit veivät uhrilta neljä arvokasta Rolex-kelloa. Kellojen arvo oli yhteensä noin 440 000 euroa.

Rikos tapahtui viime huhtikuussa. Uhri välitti arvokelloja, jonka johdosta epäillyt olivat häneen yhteydessä. Henkilöt tekivät uhrin kanssa onnistuneet kaupat yhdestä Rolex-kellosta maaliskuussa, maksaen arvokellosta bitcoineilla.

Huhtikuussa osapuolet sopivat tapaamisen helsinkiläisravintolaan, jossa kaupat oli tarkoitus tehdä uudet kaupat bitcoin-siirtona. Tällä kertaa myyjä joutuikin petkutetuksi.

– Rikoksesta epäillyt erehdyttivät asianomistajaa siten, että hän luuli saaneensa maksun ja luovutti kellot näille niin kutsutuille ostajille. Epäillyt hyödynsivät huijaamisessa virtuaalivaluuttojen lohkoketjuun liittyvää toiminnallisuutta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Haapala kertoo poliisin tiedotteessa.

Osa epäillyistä karussa

Poliisi otti kaksi rikoksesta epäiltyä kiinni Helsinki-Vantaan lentoasemalla 8. huhtikuuta. He ovat olleet vangittuina, mutta esitutkinta on edelleen kesken, koska kaikkia epäiltyjä ei ole tavoitettu.

Poliisi kertoo onnistuneensa takavarikoimaan kaksi rikoksella vietyä kelloa ja palauttamaan ne rikoksen uhrille. Lisäksi tutkinnassa takavarikoitiin rikoshyötynä kahta eri virtuaalivaluttaa yhteensä noin 136 000 euron arvosta.

– Haluamme muistuttaa, että kaikessa kaupanteossa osapuolten kannattaa varmistaa, että maksu on tullut perille. Samoin ostajan on syytä tarkistaa ostettavan tuotteen ominaisuudet. Mitä arvokkaammasta omaisuudesta on kyse, sitä huolellisemmin osapuolten on varmistuttava siitä, että sopimusta noudatetaan, toteaa tutkinnanjohtaja Haapala.

Esitutkinta on siirtynyt kahden vangitun epäillyn osalta syyteharkintaan. Helsingin poliisilaitos kertoo tehneensä yhteistyötä muiden poliisiyksiköiden lisäksi myös EU-maiden poliisiviranomaisten kanssa. 

Huudettavana eläkepäiviksi ostettu Rolex 1:40
Rolex-kelloja myydään toisinaan huutokaupoissa, kovaankin hintaan. Kari Tapion jäämistön suurhuutokauppassa myytiin Kari Tapion eläkepäiviksi ostettu Rolex.

Lue myös:

    Uusimmat