Ovatko yksinäiset lapset ongelma uimahalleissa? – "Lapsia jätettiin ikään kuin päivähoitoon"

Uimahalleissa ympäri Suomen valvotaan tarkasti sitä, minkä ikäiset lapset pääsevät polskimaan altaisiin itsekseen. Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto ry:n vuonna 2013 julkaiseman ohjeistuksen mukaan lapset ovat uimahalleissa uimataitoisen huoltajansa vastuulla ja valvonnassa.

MTV Uutiset kertoi eilen tapauksesta, jossa äiti jätti 5-vuotiaan lapsensa yksinään uima-altaaseen lähdettyään itse saunaan lämmittelemään.

Yksin jäänyt lapsi oli tuona aikana vaihtanut syvempään altaaseen ja vajonnut veden alle neljän ja puolen minuutin ajaksi. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi naisen tapauksen johdosta neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen lapsensa heitteillepanosta.

MTV Uutiset selvitti, huolehtivatko vanhemmat lapsistaan riittävästi uimahalleissa ja maauimaloissa.

Helsingin Urheiluhallit Oy toimitusjohtaja Pekka Laitinen myöntää, että ohjeistuksista huolimatta joskus tulee tilanteita, joissa vanhemmat eivät valvo riittävästi lapsiaan uimahalleissa.

– Vanhemmat jättävät joskus lapsia yksin, eivätkä ole koko ajan läsnä lapsen luona, Laitinen selvittää.

– Onhan siellä uimavalvojat jotka valvovat, mutta ensisijaisesti vanhempien pitää valvoa lapsiaan, hän lisää.

Urheiluhallit Oy:n kahdeksassa uimahallissa alle 10-vuotias tai uimataidoton pääsee uimaan vain yli 15-vuotiaan uimataitoisen henkilön kanssa.

– Onnettomuuksia on sattunut hyvin vähän, vaikka joskus olisikin niin, että lapsi ei olisi riittävällä valvonnalla. Halleissa on aina muitakin aikuisia, joten myös sosiaalinen kontrolli toimii, Laitinen toteaa.

"Lapsia jätettiin päivähoitoon"

Myös Tampereen neljässä uimahallissa on johtavan liikunnanohjaaja Tuula Paavolan mukaan vältytty ongelmilta. Vuosia sitten tilanne oli toinen, kun vanhemmat systemaattisesti toivat lapsiaan uimahalliin viettämään aikaa.

– Joskus kymmenen vuotta sitten oli sellaista, että lapsia jätettiin ikään kuin päivähoitoon, Paavola kertoo.

Kyseisissä tapauksissa vanhemmat toivat kouluikäisiä lapsiaan päiväksi uimahalliin ilman valvontaa ja lähtivät itse muualle. Ongelmaan kuitenkin puututtiin, eikä vastaavia tapauksia enää Paavolan mukaan tapahdu.

Kaikissa Tampereen uimahalleissa ikäraja on 9 vuotta ja silloinkin lapsen on kyettävä uimaan vähintään 25 metriä. Jos vaatimukset eivät täyty, lapsella on oltava mukanaan täysi-ikäinen aikuinen, joka huolehtii lapsesta uimahallissa.

– Uimataidotonta lasta ei saa jättää yksin valvomatta, vaan aikuisen on oltava niin sanotusti käden päässä, Paavola selvittää.

– Yksin ei saa jättää kellukkeillakaan altaaseen, hän lisää.

Myös lastenaltaassa lapsi on vanhempansa vastuussa.

– Jos lapsi on alaikäinen ja uimataidoton, ei lasta saa jättää lastenaltaaseen yksinään ja lähteä itse uimaan toiseen altaaseen, hän selvittää.

"Soitetaan vanhemmille, että homma ei toimi"

Helsingin maauimaloiden kausiesimies Oleg Jauhosen mukaan vanhemmat huolehtivat lapsistaan pääsääntöisesti hyvin. Ongelmat ovat Jauhosen mukaan laskettavissa yhden käden sormilla.

Maauimaloissa kaikuvat toisinaan kuulutukset, joissa kerrotaan lapsen kadonneen tai kadottaneen vanhempansa.

– Automaattikuulutusta meillä ei ole, mutta kyllä joskus lapset saattavat vanhemmiltaan karata ja siitä uimavalvojat kuuluttavat, Jauhonen selittää.

Sekä Kumpulan maauimalassa että uimastadionilla alle kouluikäinen lapsi tarvitsee mukaansa uimataitoisen aikuisen. Lisäksi uimaloiden syviin altaisiin mennäkseen lapsen on oltava uimataitoinen.

– Valvojat puuttuvat tilanteeseen, jos näyttää siltä, että liian nuori lapsi on yksinään. Silloin etsitään huoltaja tai soitetaan vanhemmille, että homma ei nyt toimi, Jauhonen kertoo.

Kesälomilla maauimalat saattavat houkuttaa tuomaan lapsensa "hoitoon" uimalaan. Jauhosen mukaan tällaista ei kuitenkaan Helsingin maauimaloissa pääse tapahtumaan, vaan kassalla pidetään hänen mukaansa tarkasti huoli, etteivät liian nuoret lapset yksinään pääse uimalaan.

– Joskus joku yrittää, mutta systeemi toimii meillä hyvin. Ei voi maksaa lasta sisään ja lähteä itse muualle, Jauhonen vakuuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat