Oulussa tuttavaansa useita kertoja puukottaneelle miehelle elinkautinen murhasta – ymmärsi tekojensa merkityksen

Oulun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina kolmikymppisen miehen elinkautiseen vankeuteen murhasta. Veriteko tapahtui viime vuoden maaliskuussa Oulun Toppilassa.

Käräjäoikeuden mukaan Jari Ensio Koistinen puukotti nelikymppistä tuttavaansa useita kertoja muun muassa rintakehään, vatsaan, päähän ja selkään. Koistinen oli uhrin luona kutsuttuna vieraana. Miesten riita alkoi siitä, että vierailun isäntä ei halunnut Koistisen lähtevän pois.

Mielentilatutkimuksen perusteella tuomittu oli syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa merkityksen.

Oikeus tuomitsi Koistisen maksamaan uhrin läheisille yhteensä 18 000 euron korvaukset kärsimyksestä. Lisäksi hän joutuu maksamaan oikeudenkäynti- ja hautajaiskuluja.

Lue myös:

    Uusimmat