Miehelle kymmenen vuoden tuomio Virtain puukotuksesta

Vuonna 1959 syntynyt virtolainen mies on tuomittu pitkään vankeusrangaistukseen Virroilla viime toukokuussa tapahtuneesta puukotuksesta.

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan tuomittu Jari Matti Olavi Leinonen iski viisikymppistä naista useita kertoja pitkäteräisellä veitsellä. Puukotus tapahtui uhrin asunnossa, jossa Leinonen, uhri ja kolmas henkilö olivat viettämässä aikaa.

Leinonen myönsi oikeudessa aiheuttaneensa naisen kuoleman, mutta kiisti, että se olisi ollut hänen tarkoituksensa. Leinonen oli tekoaikaan humalassa, ja hänen mukaansa puukotusta oli edeltänyt riita.

Mielentilatutkimuksen mukaan Leinonen oli kuitenkin puukotushetkellä syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa seuraukset.

Leinonen tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen. Oikeus antoi tuomionsa viime viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat