Osteoporoosi voi iskeä ikään ja sukupuoleen katsomatta – näin ehkäiset ja hoidat sairautta
Osteoporoosi koskettaa satoja tuhansia suomalaisia. Huomenta Suomi Extran vieraana Suomen Luustoliiton omahoidon koordinaattori Pauliina Tamminen kertoi, kuinka osteoporoosia voi ennaltaehkäistä ja hoitaa.
Suomessa on yli 400 000 ihmistä, joilla on osteoporoosi ja saman verran ihmisiä, jotka sairastavat osteopeniaa eli osteoporoosin esiastetta. Tyypillisesti voidaan ajatella, että naissukupuoli ja ikääntyminen nostavat osteoporoosin riskiä, mutta sairaus koskettaa myös miehiä ja työikäisiä.
– Se voi tulla kenelle vaan ikään ja sukupuoleen katsomatta, sanoo Pauliina Tamminen.
Sairaus ei näy päälle päin
Hankalan osteoporoosin diagnosoimisesta tekee se, että sairautta ei näy päälle. Tamminen suositteleekin ihmisiä mittaamaan säännöllisesti pituutensa: jos pituus lyhenee, se voi olla osteoporoosin merkki. Muita oireita ovat äkilliset selkäkivut, etukumara asento ja murtumat tavallisissa arjen tilanteissa.
– Keski-ikäistenkin kannattaa muistaa, että terve luu ei murru arjessa, jos vaikka kaadutaan talven liukkailla tai pudotaan alle metrin korkeudesta, Tamminen kertoo.
Osteoporoosia ei seulota, mutta sairaus kannattaa ottaa puheeksi lääkärin kanssa, jos tietää olevansa riskiryhmässä. Osteoporoosin riskiä lisäävät esimerkiksi aineenvaihduntaan ja hormonitoimintaan vaikuttavat sairaudet sekä monet lääkitykset, kuten kortisonihoidot ja syöpähoidot.
Ruokavalio ja liikunta avainasemassa
Osteoporoosia voi ennaltaehkäistä syömällä monipuolisesti ja riittävästi ravintoa, joka sisältää tarpeeksi kalsiumia, proteiinia ja D-vitamiinia. Riittävästi luuston kannalta tärkeitä ravintoaineita sisältävä ruokavalio on tärkeässä asemassa myös osteoporoosin hoidossa.
Monipuolinen liikkuminen on myös ennaltaehkäisevää hoitoa, mutta suositeltavaa myös silloin, jos osteoporoosi on jo diagnosoitu, sillä lihasten ja tasapainon harjoittaminen torjuu kaatumisia. Myös hyviin jalkineisiin kannattaa panostaa, koska ne suojaavat osaltaan mahdollisesti murtumiin johtavilta kaatumisilta. Kaatumista voi ehkäistä myös välttämättä liikkumista pimeässä.
Tamminen pitääkin tärkeänä, että lääkkeiden lisäksi osteoporoosia sairastavat saisivat omahoidon tukea ja kuntoutusta.
Katso koko haastattelu videolta!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää