Osittainen vanhuuseläke kiinnostaa edelleen

Osittainen varhennettu vanhuuseläke näyttää säilyttäneen suosionsa, ilmenee Eläketurvakeskuksen raportista.

Eläketurvakeskuksen arvion mukaan tänä vuonna alkaa 10 000 uutta osittaista vanhuuseläkettä. Raportin mukaan eläkkeen valinneet ovat yleensä keskituloisia miehiä, jotka nostavat puolet eläkkeestään ja jatkavat työskentelyä.

Osittaista vanhuuseläkettä on ollut mahdollista saada jo reilut puolitoista vuotta. Ensimmäisenä vuonna alkoi yhteensä 12 500 osittaista vanhuuseläkettä. Tänä vuonna alkaneita eläkkeitä oli heinäkuun loppuun mennessä 6 400.

Eläketurvakeskuksesta korostetaan, että eläkelajin suosio ei ole hiipumassa, vaikka sille siirtyneiden määrä jäänee viime vuotta pienemmäksi. Viime vuonna eläke avautui kaikille 61 vuotta täyttäneille, kun nyt yksi ikäluokka saavuttaa eläkeiän alaikärajan vuodessa.

– 61 vuotta täyttävien vakuutettujen hakemisalttius on viime vuoden tasolla. Jos tahti jatkuu loppuvuoden tällaisena, joka kymmenes heistä hakee osittaista vanhuuseläkettä, kertoo Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Jari Kannisto tiedotteessa.

Osittainen vanhuuseläke leikkaa lopullista vanhuuseläkettä pysyvästi. Eläketurvakeskus arvioi, että suosion jatkumisesta päätellen varhennusvähennystä ei koeta liian suureksi. Esimerkiksi puolet eläkkeestä nostavien keskimääräinen varhennusvähennys on 84 euroa kuukaudessa.

Lue myös:

    Uusimmat