Osakesäästäjien puheenjohtaja: Sijoittajille annettiin liian ruusuinen kuva Talvivaarasta

Pekka Perälle syytteet 8 tiedottamisrikoksesta 1:52

Osakesäästäjien Keskusliiton puheenjohtaja Timo Rothovius pitää erittäin hyvänä, että nyt selvitetään, onko Talvivaaran johto syyllistynyt tiedottamisrikoksiin. Rothoviuksen mukaan sijoittajille annettiin aikanaan liian ruusuinen kuva ennen kaikkea tuotantoennusteista.

– Pitää ehdottomasti selvittää onko näin tapahtunut vai ei.

– Kyse on siitä, mitä Talvivaara lupasi tuotannon laajuudesta. Lisäksi puutteellista tiedottamista on voinut olla osakeannin yhteydessä, kun yhtiön rahat eivät riittäneen läheskään niin pitkälle kuin luvattiin. Ei se tiedottaminen ihan normaalia ollut.

Syyttäjä vaatii oikeudessa Talvivaaran toimitusjohtajalle Pekka Perälle ja entiselle varatoimitusjohtajalle Saila Miettinen-Lähteelle vankeusrangaistusta epäillyistä tiedottamisrikoksista. Entiselle toimitusjohtajalle Harri Natuselle syyttäjä vaatii sakkoja.

Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syyllistyneensä rikoksiin.

Osa voi hakea vahingonkorvausta

Rothovius pitää vakavana asiana, jos sijoittajille on annettu väärää tietoa.

– Sijoittajat tekevät sijoituspäätöksensä sen tiedon perusteella, mitä yritys ja yrityksen johto ovat antaneet.

– En ole nähnyt syytekirjelmiä, mutta sen perusteella, mitä olen asiaa seurannut, niin kyllä se vakava on.

Rothoviuksen mukaan yksittäiset sijoittajat ovat menettäneet jopa satojatuhansia euroja.

Jotkut sijoittajista saattavat Rothoviuksen mukaan vaatia vahingonkorvauksia, jos yhtiön johto tuomitaan.

– Se riippuu heistä itsestään, että haluavatko he hakea vahingonkorvausta. On siellä niin paljon sijoittajia, että joukkoon mahtuu todennäköisesti niitäkin, jotka haluavat oikeutta.

Rothovius sanoo, että tällaisissa tilanteissa olisi joukkokannemahdollisuus, mutta Suomessa sellaisen tekeminen on vaikeaa.

– Se on Suomessa tehty niin vaikeaksi, että valitettavasti oikeutta joutuvat yksittäiset sijoittajat hakemaan itse.

Liitossa harkittiin tutkintapyyntöä

Vuonna 2014 Osakesäästäjien Keskusliitossa harkittiin tutkintapyynnön tekemistä Talvivaaran toiminnasta. Rothovius sanoo olevansa tyytyväinen, että viranomaiset ovat ottaneet asian hoitaakseen.

– Jos viranomaiset eivät olisi sitä tehneet, me olisimme varmaan tehneet tutkintapyynnön itse.

Rothoviuksen mukaan valtiovallan positiiviset puheet Talvivaaran alkuaikoina saattoivat vaikuttaa siihen, että niin moni ihminen lähti sijoittamaan yhtiöön.

– Kyllä sekin on varmasti aikanaan innostanut sijoittajia lähtemään mukaan. Onhan tämä poikkeuksellista, että ihan uusi yritys, jolla ei ole minkäänlaista historiaa, kerää yhtäkkiä 80 000 osakkeenomistajaa. 


Lue myös:

    Uusimmat