Osa kansanedustajista tuomitsee Tynkkysen kommentit - osa ei

Oras Tynkkynen.
Oras Tynkkynen.Lehtikuva
Julkaistu 18.09.2013 16:16(Päivitetty 18.09.2013 17:31)
Toimittajan kuva

Eeva Lehtimäki

@EevaLehtimaki

Vihreiden kansanedustajan Oras Tynkkysen Venäjä-arvostelu eduskunnan juhlaistunnossa jakaa kansanedustajia. Tynkkynen saa sekä tukea että rajut moitteet.

Tynkkysen mukaan yritykset heikentää kansalaisten perusoikeuksia kuten sananvapautta on päättäväisesti torjuttava.

– Kansanvallasta tinkimällä ei taata vakautta vaan pikemminkin heikennetään sitä. Perusoikeuksia loukkaamalla ei turvata kansallista yhtenäisyyttä vaan horjutetaan kansalaisten uskoa valtiovallan oikeutukseen, Tynkkynen sanoi.

Perussuomalaiset tuomitsevat Tynkkysen puheet. Juhlaistunnossa paikalla oli myös Venäjän duuman edustajia.

– Tuollainen provokaatio on röyhkeää meidän vieraita kohtaan. Suvaitsevaisuuteen kuuluu, että kunnioitetaan myös toisia, perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko ärähtää.

Kansanedustaja Juho Eerola (ps) kiinnitti huomiota Tynkkysen sateenkaarisolmioon, mutta piti myös puhetta provosoivana.

– Venäjän on Suomen tärkein vientimaa ja pidän epäsopivana, että lähdetään provosoimaan ja ärsyttämään Venäjää. Venäläiset ovat tarkkoja protokollasta ja tämä oli juhlaistunto.

"Kukin taaplaa tyylillään"

Kokoomuksen konkariedustaja Ben Zyskowicz ei hätkähtänyt Tynkkysen Venäjä-puheista.

– Hän puhui YK:n ihmisoikeuksien julistukseen kuuluvista asioista yleisellä tasolla. Suoranainen syyttely ei kuuluisi tällaiseen juhlaistuntoon, mutta siihen hän ei sortunut.

Keskustan juhlapuheen pitäjä Seppo Kääriäinen muotoilee kantansa varovaisesti.

– Kukin taaplaa tyylillään. Voi ottaa esille, mutta on muistettava mikä tilaisuus tämä on. En lähde tuomariksi.

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen ei löytänyt Tynkkysen sanoista moitittavaa.

- Ei hän puhunut tökkivällä tavalla. Ei särähtänyt minulla korvaan. Ei pidä olla liian herkkänahkainen tällaisten asioiden edessä, Tiitinen sanoo.

Hautala kohautti vuonna 2006

Vasemmistoliitto nosti seksuaalivähemmistöjen aseman esiin Annika Lapintien puheessa juhlaistunnossa.

– Nykymaailmassakin on syytä alleviivata, että ihmisoikeudet eivät saa riippua sukupuolesta, varallisuudesta, sosiaalisesta tai etnisestä taustasta eivätkä myöskään seksuaalisesta suuntautumisesta.

Tynkkynen saa tukea vasemmistoliiton kansanedustajalta Eila Tiaiselta.

– En pidä loukkaavana. Nämä ovat meidän valtiopäivät ja hänellä on oikeus käyttää sellaisia tilanteita hyväksi, jossa saa sanomansa perille suurelle yleisölle

Vihreiden Heidi Hautala kohahdutti eduskunnan satavuotisjuhlissa vuonna 2006 arvostelemalla suorin sanoin Venäjän sisäistä tilannetta.

– Tänä päivänä Venäjän duuma, joka sai itsevaltiaalta rajoitetut valtaoikeudet samassa yhteydessä kuin Suomen eduskuntauudistus toteutui, on vallan keskittämisen seurauksena taantunut valtaoikeuksiltaan vuotta 1905 edeltävään tilaan, jolloin kaikki valta oli tsaarilla, Hautala sanoi vuonna 2006.

Hautala suututti erityisesti silloisen eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen.

Tynkkynen arvosteli Venäjän sananvapaustilannetta

Heinäluoma tyrmää Tynkkysen Venäjä-puheet

Uosukainen puheesta: Väriläikkä omalla tavallaan

Anttila: Käytöstavoissa menty alaspäin

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa