Orpo vahvistaa: Otan valtiovarainministerin paikan

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo ottavansa valtiovarainministerin paikan.

Orpon mukaan päätöksiä erilaisista valinnoista tehdään lähitulevaisuudessa. Tiedotustilaisuudessaan hän totesi itse ottavansa valtiovarainministerin paikan. Orpo ei ottanut vielä kantaa muihin ministerivalintoihin tai siihen, vaihtaako hän valtiovarainministerin ja sisäministerin lisäksi muita kokoomuksen ministereitä. Hän haluaa muun muassa odottaa, että kokoomuksen puoluejohto on kokonaisuudessaan valittu.  

Orpo tapaa pääministeri Juha Sipilän (kesk.) maanantaina. Hän aikoo keskustella, miten hallitusohjelman tavoitteet saavutetaan.  

Hän korostaa, että hallituksessa on kolme tasavertaista puoluetta.  

– Minusta hallituksen pitää tehdä yhtenäisiä, yksimielisiä päätöksiä. 2-1-asetelma ei ole kestävä, Orpo sanoo.  

Uuden puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan sekä Alexander Stubbin että Elina Lepomäen osaamiselle on paikka kokoomuksessa. Hän arvioi, että jos Jan Vapaavuori jossain vaiheessa palaa kotimaan politiikkaan, olisi se kokoomukselle selkeä vahvistus.

Orpo: Haluan kehittää kokoomuspolitiikkaa ihmiskasvoisempaan suuntaan 3:20

Lue myös:

    Uusimmat