Orpo MTV:n Uutisextrassa: Stubbia tukeneita voi jäädä ministereiksi

Orpo: Stubbia tukeneita voi jäädä ministereiksi 0:45

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo MTV:n Uutisextran haastattelussa, että syrjäytetyn Alexander Stubbin tukijoita voi jäädä kokoomuksen ministeriryhmään.

– Tottakai voi. Me lähdimme Lappeenrannasta yhtenä puolueena. Toivon, että pystyn omalla työlläni vakuuttamaan nekin, jotka olivat muiden hyvien ehdokkaiden takana ja saamaan heidät, ja koko joukkueen pelaamaan samaan suuntaan, sanoo Orpo MTV:n Uutisextrassa.

Verosuunnittelukohussa kärvistelleen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri ministeri Lenita Toivakan paikka näyttää olevan vaarassa. Stubbin tukijana pidetty Toivakka ilmoitti vain päivää ennen puheenjohtajavaalia tukevansa Orpoa. Stubb nosti Toivakan aikanaan ministeriksi.

Stubb kieltäytyi Orpon tarjoamasta ulkomaankauppaministerin salkusta ja sanoi tukevansa "uutta ulkomaankauppaministeriä, kuka hän sitten ikinä onkaan." Orpo kehotti olemaan tekemättä salkkutarjouksestaan pidemmälle meneviä johtopäätöksiä.

Orpo itse siirtyy sisäministerin paikalta valtiovarainministeriksi.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on ollut Stubbin uskollinen tukija.

Kokoomuksen ministerivalinnoista kerrotaan ensi viikon tiistaina. 

Uutisextra on nauhoitettu perjantaina 17. kesäkuuta, minkä vuoksi Orpo ei videolla ota kantaa Vihdin poliisiampumiseen.

Lue myös:

    Uusimmat