Orpo hallintarekisterin lähdeverokiistasta: 50 prosentin ennakonpidätys on hyvä ratkaisu

Hallituspuolueet ovat tyytyväisiä hallintarekisteriin liittyvän verokiistan ratkaisuun. Ratkaisun mukaan perussuomalaisten vaatimasta 60 prosentin lähdeverosta luovutaan ja tilalle tulee 50 prosentin ennakonpidätys osinkotuloille, joita maksetaan suomalaisille nimettömänä ulkomailta.

Kiistassa ovat olleet vastakkain erityisesti perussuomalaiset ja kokoomus.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi STT:lle olevansa erittäin tyytyväinen ratkaisuun lähdeveron korvaamisesta ennakonpidätyksellä. Orpon mukaan verottaja saa ratkaisun ansiosta takuuvarmasti sen, mikä verottajan pitää.

Hän arvioi, että ratkaisun ansiosta hallintarekisterin käyttö ulkomailla on suomalaiselle erittäin epäedullista.

– Omistukset ja tuotot, jotka jäävät nimettömiksi, niihin tulee 50 prosentin ennakkovero – ja he, jotka avoimesti ilmoittavat, pääsevät matalamman veron piiriin, Orpo sanoo.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Toimi Kankaanniemi uskoo, että nyt aikaansaatu ratkaisu estää osinkotuloihin liittyvän veronkierron.

– Ne porsaanreiät, joista olimme huolissamme, on tukittu, Kankaanniemi sanoi toimittajille eduskunnassa.

– Väitän, että ollaan saatu niin hyvä malli kuin on mahdollista saada näillä eväillä.

Hänen mukaansa taustalla on EU:n arvo-osuusasetus joka sellaisenaan on sitonut Suomea vuodesta 2014 lähtien. Suomessa ei voi olla erilainen järjestelmä, muutoin voi EU-tuomioistuimessa tulla kovat rangaistukset.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on ollut vahvaa arvo-osuusjärjestelmälain vastustusta. Etenkin puolueen poliisikansanedustajat ovat vastustaneet sitä, koska heidän mukaansa laki helpottaa veronkiertoa ja talousrikollisten toimintaa.

Keskusta ei anna korkeimpia tyylipisteitä

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen on tyytyväinen hallintarekisterikiistassa saavutettuun tulokseen. Kaikkosen mukaan nyt sovittu malli motivoi osinkotulojen saajia avoimuuteen ja samalla veropohjan tiiviydestä huolehditaan.

Osakeomistusten pimittämisestä ja veronkierron yrittämisestä tulee Kaikkosen mukaan nyt erittäin epäedullista.

– Nämä ovat olleet tärkeitä tavoitteita, ja tällä on hyvä mennä eteenpäin, Kaikkonen sanoi STT:lle.

– Tuskin tästä olisi parempaa saanut, kun EU-asetus jossain muodossa on kuitenkin toteutettava.

Kaikkonen uskoo, että kiistelyn kohteena olleen arvo-osuusjärjestelmälain käsittely eduskunnassa myöhemmin tällä viikolla sujuu ongelmitta nyt saavutetun ratkaisun myötä.

– Ei tästä prosessista kokonaisuutena voi aivan korkeimpia tyylipisteitä antaa, Kaikkonen sanoi.

Tavoitteena kesäkuu

Orpo kertoo, että tavoitteena on saada ennakonpidätystä koskeva lakiluonnos lausuntokierrokselle kesäkuun alussa nopealla aikataululla. Tällöin lakiesitys voitaisiin käsitellä eduskunnassa vielä kesäkuun aikana.

Asia viedään hänen mukaansa keskiviikkona eduskuntaan nyt ponsimuodossa arvopaperilakia koskevan päätöksen yhteydessä.

Orpo sanoo, että eduskunnassa loppukäsittelyssä oleva arvopaperilaki ei ole missään nimessä hallintarekisterilaki, koska laki ei salli millään tavalla hallintarekisteröintiä Suomessa.

Hänen mukaansa ennakonpidätystä koskeva laki on verolainsäädäntöä, joka on eri lainsäädäntöä kuin arvopaperilaki. 

Lue myös:

    Uusimmat