Oppositiopuolue perui boikottiuhkauksensa Serbiassa

Serbian suurin oppositiopuolue on päättänyt osallistua Jugoslavian parlamenttivaaleihin ja perunut aiemmin esittämänsä uhkauksen boikotoida vaaleja. Länsimaat kuitenkin pettyivät Serbian uudistusliikkeen SPO:n päätökseen asettaa vaaleihin oma lista, sillä yhteisellä ehdokaslistalla oppositio olisi voinut vastustaa tehokkaammin Jugoslavian presidenttiä Slobodan Milosevicia. SPO on nimennyt omaksi presidenttiehdokkaakseen Belgradin kaupunginjohtajan Vojislav Mihailovicin.

Yhdysvallat ja Euroopan unioni ovat kehottaneet hajautunutta oppositiota yhdistämään voimansa ennen syyskuun 24. päivänä järjestettäviä Jugoslavian presidentin- ja parlamenttivaaleja sekä Serbian kunnallisvaaleja. Alunperin SPO ilmoitti, ettei se osallistu vaaleihin jos Jugoslavian pienempi osatasavalta Montenegro boikotoi äänestystä. Montenegron länsimielinen johto on ilmoittanut boikotoivansa vaaleja ja on syyttänyt Milosevicia oman yksityisen valtion luomisesta. Oppositiopuolueista SPO:lla on eniten kansanedustajia parlamentissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat