Oppaan häikäilemätön temppu koitui kiipeilijäryhmän onneksi Nepalissa

Paikallisen oppaan katala teko saattoi lopulta pelastaa 18 kiipeilijän hengen Mount Everestillä, kertoo uutistoimisto AFP.

Vuorella sattui lauantaina useita suuria lumivyöryjä Nepalin maanjäristyksen yhteydessä.

– Saavuimme Katmanduun viime viikolla ja saimme selville, että sherpamme oli kadonnut antamamme rahojen kanssa, kiipeilijäryhmään kuulunut Nerit Sophoclis Paitis kertoi Kreikan televisiolle.

Ryhmään kuului yhdeksän kreikkalaisen lisäksi 9 intialaista kiipeilijää, ja heidän oli tarkoitus kiivetä Mount Everestille.

Ryhmä raportoi varkaudesta Nepalin viranomaisille ja päätti palata perjantaina Kreikkaan, juuri maanjäristyksen aattona.

– Loppujen lopuksi olimme onnekkaita, mutta meillä on ystäviä Everestillä, joilla on nyt erittäin vaikeaa.

Ensimmäisenä Suomessa asiasta kertoi Ilta-Sanomat.

Vuorella on kuollut ainakin 18 ihmistä lumivyöryjen vuoksi ja 60 on loukkaantunut.

Yhteensä Nepalin maanjäristyksessä on saanut surmansa jo 3200 ihmistä ja yli 6500 on loukkaantunut. Kyseessä on maan pahin järistys yli 80 vuoteen. 

Lue myös:

    Uusimmat