MTV Uutiset kertoi aiemmin tänään, että opiskelijaterveydenhuollossa ja kouluterveydenhuollossa mielenterveyteen liittyvien käyntien määrä on rajussa kasvussa. Opiskelijajärjestöt ovat seuranneet tilannetta huolestuneina.
– Tilanne on hälyttävä, mutta ei yllättävä. Tämä kehitys on ollut nähtävissä jo vuosia, enkä usko, että mielenterveyteen liittyvät käynnit YTHS:llä tuleva vähenemään lähiaikoina, toteaa SYL:n hallituksen jäsen Suvituuli Lundmark.
– Olemme huolissamme tilanteesta. Paheneva mielenterveystilanne on ollut nähtävissä pitkään ja nyt se on räjähtänyt käsiin. Lisäksi korona on tuonut uusia haasteita, kuten etäopiskelusta johtuva yksinäisyys ja eristäytyminen, toteaa SAMOKin hallituksen jäsen Jenna Jourio.
"Apua tulisi tarjota lapsille ja nuorille ajoissa"
Lundmarkin mukaan mielenterveyteen liittyvä stigma on vähentynyt ja nuoriso uskaltaa pyytää apua ongelmiinsa.
– Nyt olisi kuitenkin tärkeää, että pystymme vastaamaan opiskelijoiden huoleen ja palveluntarpeeseen. Pelkästään teveydenhuoltojärjestelmä ei riitä, vaan tarvitaan myös laadukkaita tukipalveluita, vertaistukea ja mahdollisesti myös aikuissosiaalityötä.
Lundmark peräänkuuluttaa varhaista apua.

