Kaappaus keittiössä -ohjelmassa opiskeltiin edullista ja helppoa kotiruoan valmistusta Oulussa opiskelevien Juhon ja Jukan kanssa. Jukka lopetti ohjelman myötä nuudelien ja valmisruokien syönnin, ja on onnistunut karistamaan 11 kiloa. Juhon ruokabudjetti kutistui 50 eurosta pariin kymppiin.
Kaappaus keittiössä -tv-ohjelmassa nähtiin karu totuus opiskelijoiden ruoka-arjesta: päivästä toiseen samoja valmisruokia, eikä juuri vihreää lautasella. Ruoanlaittotaidoilla ja innokkuudellakaan ei hurrattu.
Ohjelman kuvausten jälkeen diplomi-insinööriopiskelija Juho, 21, kertoo, että asenne ruoanlaittoa kohtaan on muuttunut. Kesätöitä paiskiva opiskelija kertoo, eniten hän tekee arkisin wokkiruokia, makaronilaatikoita ja itse tehtyä pitsaa. Myös salaatti kuuluu ruokavalioon.
– Ennen ruokaan saattoi mennä 50 euroa viikossa, mutta nyt pärjään noin 20–30 eurolla. Parhaat säästöt saa sillä, että ostaa lihat ja broilerit tarjouksista ja isommista kaupoista. Ne voi sitten pakastaa ja käyttää myöhemmin. Salaattivehkeetkin saa muutamalla eurolla, ruokakerma maksaa ehkä 50 senttiä. Kyllä opiskelijakin voi syödä hyvää ja edullista ruokaa, Juho pohtii.
11 kiloa kadonnut
Ruokaremontti on tuonut parempaa jaksamista arkeen. Juhon kämppäkaveri Jukka, 21, puolestaan on karistanut terveemmän ruokavalion myötä peräti 11 kiloa. Valmisruoat ovat jääneet, ja oluen juontikin on jäänyt vähemmälle.Jukka otti Kari Aihiselta opikseen arjen säästäväisyyden ja kaupassa käynnin jalon taidon.
– Pärjään jopa 10 eurolla viikossa, teen pastaruokia, kiusauksia ja muutaman kerran olen tehnyt keittoakin, Jukka kertoo uusista ruokatottumuksista.
Millaisia vinkkejä hänellä olisi antaa kanssaopiskelijoille, jotka kitkuttelevat pienellä ruokabudjetilla?
– Heitä nuudelit ja valmisruoat h****ttiin, ala tehdä rohkeasti ruokaa itse. Kasvikset eivät oikeasti ole kalliita, niitä saa ihan muutamalla eurolla, Jukka kannustaa.
Kimppakämpissä asuville opiskelijoille löytyy myös hyödyllinen niksi:
– Kun vie pulloja, voi niistä saadut rahat käyttää yhteisiin ruokahankintoihin, Jukka vinkkaa.
Kaappaus keittiössä tiistaisin MTV3-kanavalla klo 21.00.
(MTV3)
Uusimmat
-
14:14
Orpo ja Viron Kallas suorassa lähetyksessä: Venäjän kanssa ei synny kestävää rauhaa ilman maan joutumista vastuuseen
-
14:14
Salmonellaepäily! Kolme salaattituotetta vedetään myynnistä
-
14:04
Yeboyah sai tuomareilta kylmää kyytiä – Jorma Uotinen: "Odotukset olivat korkealla"
-
14:01
Poliisi kaipaa havaintoja epäillystä tuhotyöstä Itä-Helsingissä
-
13:55
Susijengin päävalmentajalle Lassi Tuoville sopimus eurooppalaiseen suurseuraan
-
13:55
Pääministeri Orpo keskusteli Ruotsin Kristerssonin kanssa jengirikollisuudesta: "Totta kai ollaan valmiita auttamaan"
-
13:46
Pelko rintoihin takertumisesta oli liikaa – seura etsii kuumeisesti ratkaisua paitafiaskoon
-
13:45
Mikä avuksi, kun koira ei anna leikata kynsiä? Tämä karvakorva taipui helppoon "huijaukseen"
-
13:30
MTV seuraa: Chilen MM-ralli starttaa! Kalle Rovanperä taisteluun mestaruuden varmistamiseksi
-
13:29
Helsinkiläiseltä seurakunnalta yllättävä kannanotto – kansanedustaja kimpaantui
-
13:15
"Pyydän anteeksi turkulaisilta" – Minttu Mustakallion tulkinta Turun murteesta on omaa luokkaansa
-
13:07
Video: USA ja Suomi kilpailivat tarkka-ammunnassa – lopputuloksena murskavoitto
-
12:59
Traficom varoittaa: Tekoälymäinen lausegeneraattori tekee huijausviestejä pankkien asiakkaille
-
12:42
Kamila Valijevan dopingtapauksen käsittely keskeytyi
-
12:36
Ukraina on hyökännyt Venäjän sähköverkkoa vastaan Kurskissa – MTV seuraa sotaa
-
12:34
Jukka ja Chachi Hildén juhlistivat neljättä hääpäiväänsä – tanssija paljasti rakkaansa yllättävän lempipuuhan
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
Lataa lisää