Opiskelijajuhlissa "leikattiin" grillatulta sialta moottorisahalla pää – perinteelle laitettiin loppu, nämä aktivistien kuvat viimeinen sysäys
Aalto-yliopiston opiskelijoiden järjestämät sikajuhlat muuttavat muotoaan eläinaktivistien tempauksen jälkeen.
Tuotantotalouden opiskelijoiden Prodeko-ainejärjestö järjesti torstaina Sikajuhlat-nimisen tapahtuman Espoon Otaniemessä.
Prodeko on järjestänyt useiden vuosien ajan samaa tapahtumaa, johon on kuulunut esitys, jossa grillatulta sialta poistetaan näyttävästi pää.
Juhlissa oli tänä vuonna myös vegaaniaktivisteja, jotka julkaisivat kuvia ja videoita tapahtumasta.
Vegaaniaktivistien kuvaamalla videolla nähdään, kuinka sian pää "leikataan" moottorisahalla.
Todellisuudessa sian pää on valmiiksi leikattu irti ruhosta paistamisen yhteydessä. Sikaan liittyvä teatraalinen osuus on ollut osa juhlassa esitettävää lyhyttä esitystä, Prodekon puheenjohtaja Veera Mäntylä kertoo MTV:lle.
Ohjelmaosuuden jälkeen kokonainen sika tarjottiin yleisölle juhlaruokana.
Ainejärjestö luopuu perinteestä
Aalto-yliopiston ainejärjestö Prodeko kertoi perjantaina omalla Instagram-tilillään reagoivansa saatuun palautteeseen.
– Pahoittelemme, ettemme ole aikaisemmin puuttuneet kyseiseen perinteeseen itsenäisesti. Kiitos tämän perinteen esille tuomisesta ja sen ongelmallisuuden todentamisesta, Instagram-julkaisussa todetaan.
Mäntylän mukaan ainejärjestössä on viime vuosina keskusteltu sian tarpeellisuudesta ja pohdittu sen ongelmallisuutta. Juhlien muu ruokatarjoilu onkin ollut pääosin kasvisruokaa.
– Esineellistävä suhtautuminen tuotantoeläimiin on kultturissamme niin vakiintunutta, ettei perinteen ongelmallisuuden vakavuutta olla kuitenkaan osattu tunnistaa, Mäntylä kertoo.
– Tunnistamme, että tämä perinne, jossa sikaa käytetään osana esitystä edustaa aikansa elänyttä ajattelua, jossa eläimiä kohdellaan esineenä elävien olentojen sijasta. Viral Vegansin video toimi viimeisenä sysäyksenä poistaa kyseinen perinne ja siirtää juhlat nykypäivään.
Mäntylän mukaan palaute ainejärjestön päätökseen luopua perinteestä on ollut positiivista. Sikajuhlista ei kokonaan luovuta, mutta ne järjestetään jatkossa ilman grillatun sian esineellistävää kohtelua.
Vegaaniaktivistin ryhmä asialla
Juhlien kuvaamisen takana on kana-Benjaminina tunnetuksi tulleen, KFC:n avajaisissa mieltä osoittaneen, vegaaniaktivisti Benjamin Pitkäsen Viral Vegans -yhteisö.
Vegaaniaktivistiryhmä vastustaa lihansyöntiä ja puolustaa eläinten oikeuksia.
– Kaksi Viral Vegansin aaltolaista aktivistia soluttautui Aalto-yliopiston tuotantotalouden opiskelijoiden ainejärjestö Prodekon järjestämiin perinteisiin Sikajuhliin dokumentoimaan kuolleen sian pään teatraalista irrottamista, järjestö kertoo tiedotteessaan.
– Viral Vegans haluaa Sikajuhlista kuvatun videomateriaalin avulla kritisoida sitä, miksi perinteillä tai ohimenevillä makunautinnoilla oikeutetaan eläinten tappamista ja hyväksikäyttöä.
KFC-tempaus herätti huomiota
Vegaaniaktivisti Pitkänen nousi julkisuuteen KFC-tempauksen yhteydessä marraskuussa. Tuolloin hän vietti teltassa öitä ennen amerikkalaisen KFC-ravintolan avajaisia Helsingin Itäkeskuksessa ollakseen ensimmäinen asiakas uudessa ravintolassa.
Pitkänen aloitti avajaisten yhteydessä muiden henkilöiden kanssa mielenilmauksen kauppakeskuksen sisällä. Protesti loppui lyhyeen, kun järjestyksenvalvojat ottivat heidät kiinni ja kuljettivat pois paikalta.
Poliisi otti vegaaniaktivistijoukon kiinni, mutta vapautti heidät myöhemmin. Pitkänen on kritisoinut hänen ja vegaaniyhteisönsä jäsenten kohtelua avajaisissa.
Artikkelin väliotsikkoa muokattu 10.12.2021 kello 9.47. Ainejärjestö ei luovu sian tarjoilusta kokonaan, vaan sian pään irrottamiseen liittyvästä perinteestä.
Uusimmat
-
23:57
Israel iski Länsirannan Tulkarmin pakolaisleirille
-
22:35
Conor McGregor sekoili Lontoossa – lupaa touhulle ei ollut
-
22:32
Aasianherhiläiset saapuivat Slovakiaan – laji vaaraksi koko Euroopalle
-
22:16
Olli Jokinen kommentoi pelaajansa dramaattista loukkaantumista
-
22:15
Stranger Things -tähden ja Jon Bon Jovin pojan hääkuvat julki!
-
22:14
Vähintään kymmeniä kuollut lauttaonnettomuudessa Nigeriassa
-
22:04
Huoli Lähi-idästä kiristi tunnelmia – öljyn hinta kiipesi liki viisi prosenttia
-
21:38
Leijonat-herkkupala myytiin saman tien loppuun – MM-kisaliput hupenevat
-
21:11
Hissijoukkue nousee Veikkausliigaan
-
21:10
Mikä tyyli! Tällaisena et ole Rita Behmiä nähnyt
-
20:59
Olli Jokisen Timrån ottelu keskeytettiin – raastavat tuskanhuudot kaikuivat kaukalosta
-
20:48
Alkukauden komeetta SaiPa syöksähti tappioputkeen
-
20:42
Iranissa paniikki: Salamurhista tunnetun Mossadin pelätään soluttautuneen ylimpään johtoon
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
Lataa lisää