Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat kohtasivat Helsingin Messukeskuksessa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ ry:n järjestämässä tentissä. Koronaepidemian kurittamien kuntien talous herätti runsaasti keskustelua. Osa kunnista lomautti opetushenkilöstöä koronatuista huolimatta. Opetus- ja kulttuuriministeriö pohtii mahdollisuutta tukien takaisinperintään.
Valtio myönsi lukukaudelle 2020–21 koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutusten tasoittamiseksi esi- ja perusopetukseen noin 68 miljoonaa euroa ja varhaiskasvatuskeen vajaat 14 miljoonaa euroa. Lukuisat kaupungit ja kunnat ovat kuitenkin lomauttaneet opettajia tuista huolimatta. Jussi Saramo (vas.) kiitteli vanhempainvapaan ajan sijaistamansa opetusministerin Li Anderssonin (vas.) tavanomaisesta poikkeavaa rahanjakoa koulutuksen suuntaan. Samalla hän mainitsi kuitenkin, että tukiin sisältyy mahdollisuus takaisinperintään
– Tämä on vaikea tilanne. Meillä kunnat päättävät jatkossakin koulutuksesta. Ministeriössä me emme voi päättää jokaisen yksittäisen koulun tai kunnan arjesta. Minusta on tärkeää, että rahat nyt korvamerkitään mahdollisimman tarkasti, etteivät kunnat voi leikata.

