Pyysimme lukijoitamme jakamaan ikimuistoisia tarinoita autokoulusta ja "inssistä". Lue hauskat tarinat!
Meille jatkoille?
”Parikymppisenä moottoripyöräkorttia suorittaessani jäi mieleen opettajan eläkkeelle jäänyt isä, joka ehdotteli yhteisiä jatkoja. Taisi olla vähän kaheli.”
”Minulla oli iäkkäämpi miesopettaja, joka asensi usein kätensä reiteni päälle, kun alkoi puhua minulle. Hyi, vieläkin muistan tyypin keltaiset silmänvalkuaiset. En tiedä, oliko maksasairaus hänellä, vai maistuiko alko liikaa. Lievästi ahdistavia olivat ajotunnit nuorelle mimmille .”
”Ajo-opettajani oli mies. Parikin kertaa hän hipaisi reittäni, ja muuta sellaista.”
”Autokoulun ope laittoi istuinlämmittimen täysille. Kun hikoilin, hän sanoi, että "kylläpä tyttö käy kuumana".”

”Ajo-opettaja kertoili, minkälaisia alusvaatteita osteli vaimolleen. Hän kertoi myös olleensa saunomassa laulaja Kikan kanssa, ja kehotti minuakin pukeutumaan ajotunneille minihameeseen (en totellut). No, onneksi selvisin niistä opetuksista. Tai siis opettaja selvisi ilman mustaa silmää. Inssi taas oli lievästi sanottuna iisi-inssi. Olin perjantain viimeinen uhri ja inssi kysyi katsastuskonttorin pihalla, missä asun ja käski ajaa kotikonnuille suoraa tietä, ja ajamaan siellä parkkiruutuun ihan vaan nokka edellä, peruuttamaan pois ja ajamaan takaisin katsastuskonttorille. Ja kortti käteen. Ehkä olin niin vakuuttava, ettei tarvittu sirkustemppuja.”


